Kiipeilijät

Kiipeilijät

tiistai 7. elokuuta 2018

Kiitos Keivi

Kiitos näistä vuosista, treeneistä ja kaikista ihmisistä, joihin olemme päässeet siellä tutustumaan.



Risto ja Juha



lauantai 7. huhtikuuta 2018

RÄKKI

Räkki jakaa kiipeilijöitä


Räkillä tarkoitetaan nippua traditionaalisen kiipeilyn kalliovarmistuksia. Ehkä osittain juuri trädiin elimellisesti liittyvien "luomuvarmistuksien" vuoksi kyseistä disipliiniä pidetään jotenkin todella kohtalokkaana ja kuolemaa halveksuvana touhuna asiaan vihkiytymättömien piirissä.

Boulderoijien keskuudessa elää pieni ortodoksinen yhteisö, joka pitää luonnonmukaisena ja aitona ainoastaan kiipeilyä, johon liittyy mahdollisimman vähän varusteita. Olen jopa kiipeilykaupassa törmännyt tiskin takana seisovaan puritanistiin, joka pelkäsi sielunsa saastumista niin, ettei suostunut koskemaan trädikamoihin esitelläkseen niitä.

Monelle trädikiipeilijälle räkki ja sen sisältö on suoranainen fetissin kohde. Aina on saatava uutta sateenkaaren väreissä hohtavaa anodisoitua alumiinia. Fetissiarvoa tuskin laskee se, että räkin varusteiden haaliminen on kallista. Kattavan varustenipun kasaamiseen saattaa helposti kulua nelinumeroinen summa rahaa.

Täytyy myöntää, että minä olen aidosti innoissaini varmistuslaitteista. Julkisesti voin siis astua ulos kaapista: olen kamahomo.

Kamahomon luonteeni vuoksi vastailen mielelläni räkkiään haalivien kavereiden kysymyksiin siitä, mitä kampetta kannattaisi hankkia. Koitankin tähän blogi-postaukseen kirjoittaa koosteen siitä, mitä lähes aina vastaan.




Mitä räkkiin?

Erilaisia varmistusvitkuttimia on paljon. Useimmat reitit ovat kuitenkin hyvin kiivettävissä aivan tavallisilla varmistuksilla.


Kiilat

Kiilat koostuvat yleensä alumiinisesta tai messinkisestä päästä sekä teräsvaijerista. Nimensä mukaisesti pää kiilautuu kallion halkeamassa olevaan kapenemaan. Mahdollisten pannujen sattuessa kiila ei pääse ulos kivessä olevan kaventuman ohi. Kiilat ovat edullisina, yksinkertaisina ja melko kevyinä perushuttua räkkiin.

Hexat

Ovat kuin isoja kiiloja, joko teräsvaijerilla tai nauhalenkillä. Hexan pään muoto mahdollistaa asettamisen myös kampeavaan asentoon kallion koloon. Liikkuvaleukaisten varmistuslaitteiden yleistyttyä hexat ovat jääneet poikkeustilanteiden varmistuksiksi.

Liikkuvaleukaiset

Nämä laitteet menevät suppuun liipaisinta vetämällä ja laajenevat jousivoimalla kallion koloon. Mahdollisten pannujen sattuessa laitteen logaritmisesti kaartuvat leuat pyrkivät kampeamaan sivuille, pitäen sen halkeaman sisällä.

Peruslaitteita valmistavat Black Diamond ja Wild Country. Valitsemalla näistä ei ammu itseään jalkaan. Erot valmistajien viimeisimmän sukupolven laitteiden välillä ovat jopa ihan naurettavan pieniä, sillä nämä ovat jopa alkaneet käyttää yhteistä värikoodausta laitteiden kokojen merkitsemisessä. Kuluttaja  kannalta aika odotettu ja mukava juttu, joka helpottaa eri valmistajien kamppeiden yhdistämisen samaan räkkiin.

Etenkin pienemmissä koissa on tarjolla laitteita, joiden varsi on notkeampi ja pää kapeampi. Veltomman varren tehtävä on joustaa mahdollisen tippumisen aiheuttaman iskun suuntaan. Tästä on apua lähinnä kun laite asetetaan vaakahalkeamaan. Kapea pää mahdollistaa laitteen asettamisen ahtaisiin koloihin. Edellä mainittujen valmistajien lisäksi pienempiä laitteita tekevät ainakin Metolius ja Totemcams.

Slingit

Slingit ovat useimmiten nylon- tai dyneemanauhasta valmistettuja lenkkejä. Slingin voi pujottaa varmistukseksi reitillä olevan puun tai sopivan kallion muodon ympäri. 60cm pitkät slingit kulkevat parhaiten mukana “seikkailujatkona”. Seikkailujatko on kahdesta sulkurenkaasta ja nauhasta muodostettava pitkä jatko, joka toimii paitsi avattavana jatkona, myös purkautuu tarvittaessa perusosiinsa luovempaa käyttöhä varten. 

Seikkailujatko lyhyenä
ja pidennettynä





Elementtien kokoaminen
eli mitä kannattaisi ostaa ihan aluksi? Entä miten vahvistaa pientä räkkiä?


Pohja

Hyvän räkin rungon luovat tietysti varmistuslaitteet, joita useimmiten tarvitsee.

DMM Wallnuts -sarja, koot 1-11
Black Diamond Camalot C4 tai Wild Country New Friend koot 0.5-2
2 seikkailujatkoa tavallisten sporttijatkojen kaveriksi

Valitsin räkin pohjaksi kiiloiksi DMM:n loistavat Wallnutit, jotka ovat monipuolisia käyttää ja tarttuvat epätasaiseenkin kiven pintaan erittäin hyvin.
Jos jotain negatiivista täytyy keksiä, niin 11 kiilan nippu on hieman liian iso yhdessä sulkurenkaassa kannettavaksi. Tilanne helpottuu kun kiiloja alkaa olemaan 15 tai useampi, jolloin ne täytyy joka tapauksessa jakaa useampaan nippuun.

Oikealla DMM Wallnuts-sarja. Vasemmalla käytetyimmät koot offset-kiiloina.

Liikkuvaleukaisissa Camalotit ovat ns. “industry standard”. Wild Country uudet frendit kulkevat Black Diamondin värikoodauksessa ja säästävät hieman painossa kuumataotuilla leuoillaan ja jatkettavilla slingeillä.

Koko 0.5 on useimmille väljää sormijammikokoa koon 2 yltäen jo käsijammeihin. Nämä kattavat yleisimmät reitit. Koko 0.75 saa erityismaininnan, koska kyseinen koko sopii juuri sellaisiin paikkoihin, joissa jammaaminen on erityisen vaikeaa.

Seikkailujatkot pääsevät listalle, vaikka suomalaisella graniitilla slingivarmistukset eivät ole kovin yleisiä. Pitkistä jatkoista on hyötyä köyden hankaamisen vähentämisessä,kun varmistukset pujottelevat reitin sivulta toiselle tai syvälle halkeamaan ja takaisin ulos. 

Räkin perushuttua. C4 camalotit kokoa 0.75 ja 1. Vasemmalla notkeampi Camalot X4 koossa 0.5.



Jatkoa

Peruskamppeiden jälkeen räkin kehittäminen alkaa olla hieman makuasia. Toiset kiipeävät reiteillä jotka vaativat pienempiä varmistuksia, kun taas joku löytää itsensä nyrkkihalkeamasta, joka kaipaa isompaa liikkuvaleukaista.

DMM HB Alloy Offsets
Wild Country Superlight Offset Rocks
Isommat kamut: Wild Country New Friend ja Black Diamond Camalot C4
Pienet kamut: Black Diamond Camalot X4 ja C3, Totem Cam...

Noteeraa alkuperäisestä kiilanipustasi kulahtaneimmmat yksilöt ja hanki niiden rinnalle vastaavan kokoiset offset-kiilat. Viistotut offsetit sopivat usein paikkoihin, joissa muut kiilat eivät saa optimaalista kontaktia kiveen. DMM:n HB Alloy Offsets on sarja erinomaisia isompia kiiloja. Myös Black Diamond näyttää tälle kaudelle apinoineen HB:n muotoja uutuuskiiloihinsa. Fiksun mallisia pienempiä offsetteja valmistaa Wild Country. Muista offseteista DMM:n Peenutit ovat mielestäni väärän muotoisia ja Black Diamondin Microt turhan marginaalisen kokoisia. Etenkin paljon släbiä kiipeävä saattaa kuitenkin löytää pienistä kiiloista mahdollisuuden hyödyntää ohuimmatkin halkeamat.

Mikrokiiloja. Vasemmalla Black Diamondin Offset Micro, keskellä DMM:n Peenutteja ja oikealla BD:n tavallinen micro.

Kamuissa ensimmäisenä tulee varmasti vastaan tarve kasvattaa repertuaaria kokojen 0.5-2 ulkopuolelle. Ihan pienimpiä liikkuvaleukaisia voi aika monesti korvata myös kiiloilla, mutta isompiin halkeamiin kamut ovat oikeastaan ainoa vaihtoehto.

Isommissa kamuissa (koot 3 ja 4) Wild Countryn jatkettavat slingit pääsevät oikeuksiinsa. Isoille kamuille kun tuppaa välillä löytymään paras paikka melko syvältä halkeaman sisästäkin. Massipäälliköiden isompien kamujen tarvetta palvelevat kevyet Black Diamondin Camalot Ultralightit. Isoissa koissa painonsäästöä kertyy jo merkittävästi. Suurimmat koot – 5 ja 6 – ovat jo erikoishommien erikoisvarustusta, eikä niitä painonkaan puolesta viitsi joka reitille raahata.

Pienissä kamuissa (~0.5 ja pienemmät) on tällä hetkellä valtavasti tarjontaa. Pitkään markkinoita hallinneet Alienit elävät yhä Totem Camin Basiceina. Totem valmistaa myös nimikkoinnovaatiotaan, joka ainakin mainosvideoiden perusteella pitää vaikka täysin oppikirjan ulkopuolelta revityissä placementissa. Black Diamondin Camalot X4:t ovat helpommin saatavilla ja huokeampia. Kaikista pienimpiin koloihin vaihtoehtoja ei juuri ole: kolmileukainen Camalot C3 on rungoltaan turhan jäykän oloinen, mutta puree kallioon kuin punkki.

Kolmileukainen C3 Camalot menee pienempiin rakoihin kuin vastaavan kokoinen nelileukainen.

Itse olen ennemmin räkin laajentamisen kuin tuplakokojen haalimisen kannalla. Suomessa kallion halkeamat ovat usein melko vaihtelevan kokoisia, eikä tarvetta kolmelle saman kokoiselle varmistuslaitteelle tunnu löytävän kuin etsimällä. Tarvittavat tuplakoot ovat usein helposti haalittavissa kaverin perusräkistä. Tuplakoissa suosin itse eri laitteiden yhdistämistä. Esimerkiksi Wild Countryn New Friendin pariksi toimisi hyvin kapealeukainen Camalot X4. Laitteiden eri ominaisuuksia pääsee hyödyntämään viimeistään headpoint-reiteissä, joissa jokaisen varmistuksen paikka on tarkkaan hiottu.


Lopuksi: en ota vastuuta kamppeiden käytöstä tämän tekstin perusteella. Jos varmistuksien käyttäminen kiinnostaa, voin suositella esimerkiksi John Longin ja Bob Gainesin kirjaa Climbing Anchors.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Jos sun lysti on, niin kiiveskele näin

Mankkapöly tekee jotain aivoille. Ei välttämättä hirveän hyvää nettona, mutta mielikuvitukselle se tuntuu ajoin antavan maltilliset räpiköivät vettyneet varpusen siivet. Strutsille. Yleensä mielikuvitus käytetään keksimällä toinen toistaan parempia sanaleikkejä ja vitsejä ja moittimalla kiipeilykamuja. Toisinaan arveluttavat voimat saadaan kuitenkin valjastettua kehittämällä uusia sääntöjä kiipeilyyn. Tottahan toki osa näistä on ihmisille tuttua tavaraa, mutta harvinaisen hauskaa projektointia näiden kanssa on ollut. Alla siis koonti viimeaikaisista kokeiluista, sekä matalalta seinältä että yläköyden solmupäästä. Lisätään listaan muiden omia variaatioita pyynnöstä!
  • Ilman toista kättä kiipeily on ilmeinen treenimuoto, ja tähän saa uudenlaista dynaamista viehätystä kiipeämällä alaspäin. Saattaa tulla vaikka aika hankalia muuveja loivallakin hänkillä, go and know.
  • Toisen jalan pelistä pois pudottaminen tuo reitteihin uudenlaista haastetta, koska kuluttavuuden lisäksi tasapainon hakemiseen joutuu joskus suhtautumaan hieman toisin. Harvemmin reitit kovin paljoa ainakaan helpottuvat.
  • Villasukat jalkaan ja liukkaalle pinnalle haara-asentoon. Miten leveältä saat rutistettua jalat yhteen? Metri pitäisi mennä parketilla syiden suunnassa jalan ulkosyrjien väliltä keskivertopersjalkaiselta.
  • Tietylle raajalle tai raajaparille jonkun reitin otteet, toiselle toisen. Eikä kannata katsoa etukäteen muuveja, niin tulee kivempia ylläreitä seinällä. Tässä joutuu keskittymään vähän enemmän. 
  • Jos sisänurkasta löytyy reitti, niin kädet toisella seinällä ja jalat toisella. 
  • Ja kaikkein hienointa on yhdistää kaksi edellistä. Kädet yhden reitin otteilla yhdellä seinällä ja jalat toisen reitin otteilla toisella seinällä nurkassa. Jukupliuta, että ei ole mieltä.
  • Kiipeä niin, että jommankumman käden pitää olla koko ajan toista ylempänä
  • Kiipeä niin, että kädet ovat ristissä koko ajan. Erityisen suositeltavaa poikkarireiteillä.
  • Sokkodynot släbillä. Mikä voisi mennä vikaan?
  • Dingo-kiipeily. Eli käsi kädessä kiipeily kaverin kanssa. Molemmille kannattaa valita oma toppi, muuten menee vaikeaksi. 
  • Kädet hartialinjan alapuolella. Suositellaan hänkille.
  • Sopivan rasakka jumppakuminauha jollain virityksellä selän takaa kainaloiden alta peukalonhankoihin ja menoksi (kts. esimerkkikuva). Aika tiukkaan hankaloittaa käden ojennusta, kun jousen venyttämiseen vaadittava voima kasvaa venymän funktiona hyvinkin lineaarisesti. Suosittelen lämpimästi!

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kiipeilykivaa Joensuussa

Tällä kertaa blogikynän varteen saatiin houkuteltua Kuopion Milla, kiitos paljon!

Moi! Mie oon Milla Kuopiosta ja annan vähän kuopiolaisen kiipeilijän näkökulmaa Joensuussa 20.1.2018 pidetyistä oldschool-kiipeilykisoista. Päätös lähteä Joensuuhun kisoihin tuli siis huimat pari päivää ennen kisoja, kun kaveriporukalla varmistettiin kyyti ja lähtijät. Lähdimme Kuopiosta täydellä autolla kohti Joensuuta lauantaina noin kello 10 ja perillä olimme hyvissä ajoin ennen kisojen alkua. Menomatkalla aloimme nostattaa hypeä soittamalla autossa Eye of the Tigeriä, ja alkoihan siinä innostus jo nousta kattoon kun saavuimme Joensuun Kuntokeitaan pihaan vähän ennen puoltapäivää ja etsiydyimme kohti kiipeilytiloja. 

Reittitiimi, joka hoiti hommansa muuten just. Kiitos jäbät!

Kisapaikan pienuus ensi alkuun yllätti suurempiin tiloihin tottuneet, mutta kisojen aikana koko osoittautui väkijoukolle ihan sopivaksi, enkä kertaakaan tuntenut oloani silliksi suolapurkissa. Lämminhän siellä tuli, mutta onneksi aina tarvittaessa pääsi vilvoittelemaan hallin ulkopuolelle käytävään, jossa oli mukana viileää. Eipähän paleltanut vaikka hetken oli kiipeämättäkin! Oli myös kiva huomata että hallin patjat olivat samanlaista, tuttua ja turvallista pehmeähköä patjaa kuin Kuopiossa, jolle on mukava pudota. Porukalla hämmästelimme hetken paikan päällä tarjotun mankan puuttumista, mutta kuten paikalla kuultiin niin ei nyt oltu missään Helsingissä missä talo tarjoaa :D (Joensuussa ei haluta hemmotella ihmisiä pilalle. toim. huom.). Onneksi kaverilla oli oma säkki mukana ja saatiin kädet ja ilma pölyämään valkoisena.  

"Pipo päässä keitahalla, toppiin kelpaa kampustella."

Todistettavasti neljä ihmistä yhtä aikaa seinällä kuitenkin!


Oma tavoitteeni kisoissa oli pitää hauskaa, ja se onnistui täydellisesti! Jengi oli mukavaa ja tsemppaavaa ja reitit huippuja! Reittejähän oli se 30 kappaletta, ja liki jokaista kävin tunnustelemassa; toisia vain kerran ja toisia taas useampaan otteeseen. Variaatiota reiteissä riitti helpoista, perinteisistä kahvareiteistä haastavampiin voimareitteihin, ja niidenkin väliin mahtui monenlaista kiikkuilua hurjista mantteleista tarkkoihin tasapainoiluihin. Jokainen reitti oli omanlaisensa ja mielestäni kokoonpano oli loistava. Myös tilan erilaiset seinänmuodot antoivat uusia tuulia kokemukseen, ja seinät (ja reitit) olivat mukavan matalia makuuni. Hyvät reitintekijät olleet hommissa! Kisa-aikaa päätettiin kesken kisojen lyhentää alkuperäisestä viidestä tunnista, mikä ei ollenkaan haitannut, ja kokonaiskiipeilyaika oli mielestäni oikein sopiva. Käsieni nahka kului liian nopeasti liian kivuliaaksi, joten moni reitti jäi mielen perukoille vainoamaan, ja toivomaan uutta yritystä eli uutta visiittiä Joensuuhun. 

Joku lämpimikseen repii voimalaudasta leukoja taustalla, kun ei muuten väsytä.

Tällä katsojamäärällä ei ainakaan jää yksikään däppi huomaamatta.

Kisathan olivat yleisesti kuopiolaisille varsin menestyksekäs tapahtuma, kun voittoja napattiin sekä junnujen, naisten että miesten luokista (Joensuulaiset antoivat voitot Kuopioon reiluna eleenätoim. huom.). Illalla ruokailun jälkeen suuntasimme takaisin kohti Kuopiota iloisina ja väsyneinä, jutellen reiteistä ja meiningistä. Reissu oli siis oikein onnistunut, ehdottomasti suosittelen lähtemistä muillekin tulevaisuudessa! Toivottavasti kisoja järjestetään Joensuussa vastedeskin, niin voimme pakata pari autoa täyteen kiipeilijöitä ja suunnata sinne pitämään hauskaa kiikkuen! :)





Lisää kuvia löydät täältä.

Teksti: Milla
Kuvatekstit ja toimituksen huomautukset: Risto
Kuvat: Emil

torstai 28. syyskuuta 2017

Pannukakkua ja boulderointia

Ahvenanmaalle minut houkuttelivat seikkailemaan meri ja rantakalliot. Ajatus merenrannalla kiipeämisestä on ollut kipinä, jonka olen halunnut toteuttaa pitkään. Keväällä WhatsAppiin oli tullut viesti mahdollisuudesta lähteä saaristoon.  Matkatakseni Ahvenanmaalle minun oli kerättävä rohkeutta. Miettiessäni lähtemistä muistelin, kuinka minua kiipeilyn aloitettuani jännitti tulla seuranvuorolle.   Olen saanut haavoja vuorovaikutuksessa ja kouluajan olin ulkopuolella kiusattuna, joten ihmisten kohtaaminen tuntuu minusta vaikealta. Kiipeillessä olen tavannut monia ihmisiä, jotka vastaavat ystävällisesti hymyyn, ja se tuntuu todella hyvältä.  Kokemuksena vastavuoroinen hymy ei ole ollut itsestäänselvyys, ja ehkä tämän takia minulla on ehkä aavistuksen hassu tyyli tervehtiä ihmisiä. En ehkä ole rohkaistunut kovin nopeasti, mutta kuitenkin hitaasti askel kerrallaan olen avautunut, mistä olen monelle kiitollinen. 

Lopulta heinäkuu koitti ja pitkä matka Joensuusta Maarianhaminaan alkoi. Ajoimme autolla koko päivän ohitellen rekkoja. Matka ajoittui Ilosaarirockin jälkeiselle viikolle, joten heräilimme talviunilta viikonlopun tunnelmista. Ensimmäisen yön vietimme merikapteenin mökissä Naantalissa. Mökki oli sisustettu arkulla, ilmapuntarilla, ruorilla ja näytti kaiken kaikkiaan muumipapan työhuoneelta.  Toisin sanoin majapaikka oli täydellinen suuntaamaan ajatukset mereen ja matkustamiseen. Aamulla herätyskellot soivat aikaisin. Lauttamatka on ehdottomasti matkan pitkästyttävin osuus. Ruotsin laiva aamutuimaan ja ilmassa vieno tuoksahdus viikonloppuelämää. Onneksi kannella tuuli tuntuu hyvältä. Saaristossa ja Ahvenanmaalla on paljon purjeveneitä, jotka näyttävät sisämaanasukista hieman eksoottisilta. Rannoilla kiven väri muuttuu matkan aikana harmaasta punaiseksi.



Maarianhamina toivotti meidät tervetulleiksi auringonpaisteella, ja koko reissun ajan sää oli hyvä yksittäistä sadekuuroa lukuun ottamatta. Reissun särö oli majoitus, joka ei vastannut odotuksia. Varasimme huhtikuussa mökit Svinöstä.  Rähjäisellä leirintäalueella meidät vastaanotti suomenruotsalaistunut Australian dundee. Krokotiilejä ei ollut, mutta hevosmuurahaisia oli. Ongelman laajuus paljastui neljäntenä päivänä, kun kaksi muurahaisyhdyskuntaa aloitti välienselvittelyn. Lopputulos muistutti etäisesti Henrik Tudorin ja Rikhard III:n taistelua Bosworthin kentällä. Muurahaisten kiskoessa toisiltaan raajoja irti evakuoimme laukkumme ja kimpsumme ulos. Pitkällisen rautalangan vääntämisen jälkeen mies respasta lähti Raid-pullon kanssa pintasiivoamaan ongelmaa. Rakenteista näki, että otukset ovat eläneet mökissä jo tovin. Lyhyesti  Svinö Camping ei saa suosituksia.

Onneksi majoituksesta pääsi ulos luontoon ja kallioille. Kiipeily Ahvenanmaalla on punaista graniittia. Kävin kiipeämässä kahdessa paikassa Kasvikenissa ja Grotassa. Kasviken on metsänsiimeksessä siinä missä Grotta on lähellä merta ja rantakallioita. Osa porukasta kävi vielä Fågelbergetissä, joka sijaitsee aivan merenrannassa. Molemmat paikat olivat täynnä mainiota kiivettävää, mutta Grotassa on ympäristönä jotain epätodellista. Sää on muovannut kalliopohjan lainemaisiksi porrasaskelmiksi, joita pitkin on helppo lähestyä kiipeilyalueelle.  Voisi kuvitella, että Grotassa asustaa keijuja ja maahisia tuomassa hyvää onnea kiipeilijöille, jotka muistavat leikkiä ja nauraa sekä siivota roskansa lähtiessään paluumatkalle.



Reittejä on paljon kaiken tasoisille kiipeilijöille ja sektorit ovat lähellä toisiaan. Tämän takia kaikkien on helppoa harrastaa yhdessä. Osassa kiveä on jännittävä tiilimäinen rakenne, joka tekee mahdolliseksi Grotasta löytyvät hienot lipan ylitykset. Tämän reissun osalta kiipeily jäi minulle maistiaisiksi.   Kiipesin paljon ja nautin erilaisista reiteistä.   Pojat saivat ottaa hauiksilleen vastuun   lähetyksistä, ja taisi tikkilistaan kertyä muutama seiska. Olin kuullut huhua, että Getan rantarivistöä peittävät bouldermatot, mutta vierailumme aikaan kalliolla ei ollut kuin muutamia muita kiipeilijöitä. Selitys saattoi olla saaren muissa viikonlopuntapahtumissa, jotka olivat tyhjentäneet alueen majoitusmahdollisuuksista. Mereltä puhaltava tuuli huolehti siitä, ettei sää kohonnut liian kuumaksi edes aurinkoisina päivinä. Reissussa oli mukana myös kaksi vauvamatkustajaa, jotka lopulta jaksoivat meistä parhaiten pitkät päivät kalliolla.



Ahvenanmaalla on kaunis luonto, ja pohjoinen ja eteläinen saari eroavat suuresti toisistaan. Pohjoinen kiipeilyalue on karu ja tuulen tuivertama täynnä mystisen näköisiä kiviä ja kivipaaseja. Etelä on puolestaan saarnien ja pähkinäpuiden peittämä. Lepopäivinä lähdimme seikkailemaan, ja vierailin etelässä Nåtön biologisella tutkimusasemalla ja Flakanäsin luontopolulla. Reissun aikana keräsin kasviota ja ilokseni seurueessamme mukana oli biologiasiantuntija, joka osasi tunnistaa kasveja ja kertoa niistä. Sain tallennettua kameraani käärmeenpistoyrtin, joka on ainut Suomessa kasvava oleanterikasvi.  Saarella kasvavat myös villeinä ruohosipulit, jotka ovat rantautuneet Ahvenanmaalle laivojen mukana. Ruholaukka on pohjoisen keripukkiyrtti, joka suojasi merimiesten kovia kokeneita hampaita.  Reissulla näin myös rantakäärmeen ja kiipesin huojuvaan näköalatorniin.



Parasta kiipeilyn päätteeksi Ahvenanmaalla on kahvi ja pannukakku päällystettynä lähes voiksi vatkatulla kermalla.  Saarelta saa myös särpimiksi makeaa ruisleipää, jossa maistuu vahva mallas. Kokonaisuutena matka oli liian lyhyt, mutta hyvä. Kotimatkalla tall ships races sai tunnelmoimaan purjelaivojen aikakautta, ja katselin kolmisen tuntia merta. Reissusta jäi päällimmäisenä halu palata takaisin ja kiipeillä enemmän, vuokrata pienimökki, soutaa puisella veneellä ja vetäytyä välipäivinä ongen kanssa unelmoimaan suuresta reittisaaliista ja täydellisistä kitkoista. Kiitos kaikille reissusta!

Vinkit:
  • Ahvenanmaalle on enemmän tulijoita kuin majoituspaikkoja, joten mökit kannattaa varata hyvissä ajoin. Esimerkiksi Getassa Soltuna Cafe  tarjoaa majoitusta, joka on puolentunnin kävelymatkan päässä lähimmiltä sektoreilta. Vahva ei Svinö Camping.
  • Nörtin välttämätön lisävaruste on kirja.
  • Varaa riittävästi aikaa.  Itä-Suomesta kannattaa matkalle varata pari viikkoa.
  • Kokeile puhua ruotsia. Ihmiset reagoivat kömpelöihin yrityksiin positiivisesti, ja palvelu on parempaa.

Ahvenanmaan pannukakku
Pohjaksi punaista maitoa, mannapuuroa, kardemummaa ja tietysti voita. Kuorrutteeksi paljon kermavaahtoa ja makeutukseksi luumukiisseliä tai vadelmahilloa. Juomaksi pannukahvia:)
Resepti:
  • 3 dl riisi- tai mannapuuroa 
  • 25g -50g voita 
  • 4 kpl munaa 
  • 4,5 dl maitoa 
  • 0.5 tl suolaa 
  • 2 rkl sokeria 
  • 1 rkl kardemummaa 
  • 2 dl vehnäjauhoja
  1. Voitele tasapohjainen uunivuoka tai levitä leivinpaperi uunipellille.  Kaada taikina vuokaan tai pellille. 
  2. Kuumenna uuni 225-asteiseksi.
  3. Vatkaa munat kevyesti, lisää muut ainekset ja kaada seos pellille. 
  4. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
  5. Tarjoa kermavaahdon ja luumukiisselin kera. Kokeilla voi myös vadelma- ja tyrnihilloa. Käytä täytteissä mielikuvitusta.








Teksti: Hanna
Kuvat: Pekka, Jukka, Hanna


tiistai 19. syyskuuta 2017

Parhaat kiipeilyvitsit

Itsehän ne pitää vitsit keksiä, niin tulee mieluisia. Kaikki eivät ole lähettäjän käsialaa. Lisävitsejä otetaan mieluusti vastaan jatkoksi (hehee, pientä lämppäilyä).

"Menin kiipeämään, mutta heti tuli seinä vastaan."

Otteet oli aika ottavia ja muodot hyvin muotoutuneita.

Kiipeilijöiden pippalot jäivät kesken, kun ei ollut jatkoja.

Paljon kaltevalla seinällä räpsähtelevä köysikiipeilijä kyllästyi jatkuviin swingeihin ja siirtyi jazzrumpaliksi.

"En kyllä tykkää yhtään kiivetä hänkillä." "Huoh, tuota negatiivisuutta."

"Sen verran vapisuttaa tuon liidin jälkeen, että vapisen kuin porahaanlehti!"

Mitä kiipeilijä käyttää päällystakkina? Manttelia.

Mitä kiipeilijä löytää joulupuurosta? Manttelin.

Mikä on kiipeilijöiden ammattitauti? Nousuhumala.

Kiipeilijä tippui laskeutuessa köyden mennessä poikki - varmistaja nauroi katketakseen.

Varmistaja päätti palauttaa kiipeäjän maan pinnalle.

Kohtelias tradikiipeilijä tippui kohtalokkaasti - ei halunnut kiilata.

Tradikiipeäjä pahoissa vaikeuksissa: "kaikki frendini katosivat".

Kiipeilijä poistettiin yökerhosta. Alkoi jammata tanssilattialla.


Miksi kiipeilijä ei mennyt hammaslääkäriin? Hammaskiveen oli muuvit kasassa, mutta toppaus tekemättä.

Miksi kiipeilijä lihotti itseään huonolla ruokavaliolla, lopetti liikkumisen ja lisäsi alkoholia? Hän kuuli, että sappikivissä voisi olla hienoja linjoja.

Kiipeilijä jäi kiinni epärehellisyydestä - huiputus oli huiputusta.

Miksi kiipeilijöiden bileissä esiintyneen orkesterin laulumikrofoni hiljeni äkisti noin 20 dB? Joku putosi pädille.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Kiipeilyhalli Alppien kupeessa

Reissulla eteläiseen Saksaan (Kempten) tuli mieleen vilkaista, että sattuisiko majapaikan sieppeiltä löytymään asiallista sisäkiipeilyhallia, että ei nyt ainakaan joudu kiipeämään johonkin helkkarin Alpeille. Tältä kauhukuvalta pääsi välttymään, kun parin kilometrin päästä kortteeria sattui löytymään varsin massiivinen kiipeilyhalli Swoboda Alpin. Nimen muistaa näppärästi siitä, että Popeda julkaisi lähes tuota nimeä kantavan pitkäsoiton vuonna 1992.

Nokkelampi pokkelampi voisi jo päätellä hallin tarkoituksen ulkoseinästä, mutta koomikkohan sitä kysyisi, että onko kiipeilyhalli jossain lähellä, hehheh.
Systeemi toimi niin, että jokaiselle kävijälle annettiin rannekoru ja vastineeksi otettiin henkkarit talteen. Tällä korulla sitten voi kiivetä, vuokrata tossut, juoda kahvia, jne, ja pois lähtiessä sai henkkarin takaisin kun maksoi rannekorun indikoiman summan pois. Pikkaisen kallista, 14€/nassu, vaikka kävi vain boulderoimassa, mutta toki jäsenille näytti olevan eri hinnat. Toisaalta tuolla hinnallahan voi köysitellä ja herra paratkoon vaikka sun mitä, niin voihan tuon nyt ykköskerran kestää maksaa.

Halli on ilmeisesti paikallisten alppihirmujen perustama ja ylläpitämä, ja tilat on vakuuttavat. Boulderitilaa löytyy runsaasti, ja myös liidaajille ja yläköyden koviksille löytyy kiivettävää niin sisältä kuin ulkoa. Lapsille näytti olevan oma alue, pallomeri ja mitä lie. Aikuisille kahvio.

Reitit oli jaettu viiteen kategoriaan vaikeuden mukaan, ja tietyllä värillä oli aina tiettyä greidiä. Lisänä parin värin reittien haastavuus oli "yllätys", oikein mukava idea. Seinät oli varmaankin Walltechin karkeinta laatua, minkä tunsikin mukavasti, jos päätti hangata esim polvea seinää vasten. Joka paikassa pääsi seinän päälle, jos sattui huvittamaan. Aika harvoin huvitti.

Arvioisin, että vihreä oli greidiltään ehkä nelosta ja viitosta, ja keltainen maksimissaan 6A:ta. Sininen sitten kattoi greidit ehkä johonkin 6B+:n asti, ja siitä sitten siirrytään sinne ärsyttäviin reitteihin, mitä ei kukaan normityyppi pääse. Kirkas vihreä, pinkki ja valkoinen olivat ylläreitä, ja vieläpä aika kivoja.

Aika tylsähän tätä on kertoa, mutta halli oli sanalla sanoen mahtava. Kiivettävää löytyi riittävästi, ja reitit oli selvästi erottuvia. Greidaus vaikutti lähes epätodellisen täsmälliseltä, kun puolivälin greidin reitit meni käytännössä kaikki yrkätyt, mutta seuraavan pykälän reiteillä pääsi kokemaan lähinnä epätoivoa. Mukana ollut satunnaisempi kiipeilijä oli hallista yllättävän mehuissaan ja kiitteli sitä, että aloittelijareittejä on laitettu runsaasti ja monipuolisesti. Ihan huikeaa touhua, käykää ihmeellä, jos olette Kemptenissä tai Obestdorfissa tai mitä näitä nyt on. 


Kelpasi, mutta vähän harmitti, että kunnon poikkareita ei oltu tehty. Tuo muodostuu vähän ongelmaksi, kun greidit nähdään otteiden väristä.

Arvatkaa, että oppiko joku käyttämään kännykän panoraamatoimintoa.
 
Ulkona oli tuollaista seinää tarjolla, mutta tällä kertaa tämä jäi kopaisematta, kun vettäkin satoi ja vieressä ammuttiin painepesurilla.

Köysiseinää vähän malliksi. Oli aivan upeaa katseltavaa, mutta ei valitettavasti varmistuskamua, valjaita tai tarpeeksi aikaa mukana. Stalkkasin kuitenkin muita.

Siniset reitit olivat parhaita.

Katto ilman yhtään otetta, karmea moka!

Joo, on ehkä jonkun 90 astetta kuva vinossa, mutta onpas moderni jatkosysteemi.