Kiipeilijät

Kiipeilijät

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kalakukkoboulder 2015 -reissupäiväkirja

Puolihuolettomasti kiipeilyn lomassa lupauduin kirjoittamaan seuran blogiin päivityksen Kalakukkobouldereista. Näin pari iltaa kisojen jälkeen hetki tuntuu vihdoin sopivalta suoristaa jalat pöydän päälle ja asettaa näppäimistö syliin. Hieman ujona ihmisenä en ole kisoihin monesti aikaisemmin eksynyt, mutta pidän siitä energiasta, joka syntyy, kun ihmisiä sopivasti löystytetyillä pulteilla kokoontuu yhteen. Voemasta on muotoutunut miulle parin viime vuoden aikana läheinen paikka, jonne on aina ollut hyvä mennä, joten ajatus kisaamisesta siellä oli helppo. Tuliaisiksi toivoin Kuopiosta saavani iloa, nautinnollista kiipeilyä ja hyvää mieltä.

Onneksi kisaamaan ei tarvinnut lähteä yksin, ja aamulla Joensuusta lähti matkaan kolme autoa mukanaan kaksitoista kiipeilijää (sori, jos joku unehtui laskuista). Jos määrä ei vastannut aivan falangia, niin Karelian kiipeilijöitä oli paikalla enemmän kuin riittävästi tuomaan säpinää muiden tossuihin. Aamulla löysin itseni kolmen siilipään seurasta. Kaikkien ennakko­-oletusten vastaisesti menomatkalla keskustelimme kiipeilystä, ja opin, että Skeletorilla on Joensuussa oma painiryhmä.

Voemalle Toyotamme kiisi ukkosen nopeasti ja saavuimme paikalle täsmällisesti sopivaan aikaan. Ilmoittautumisen ja alkutohinoiden jälkeen pääsi suoraan kiipeämään. Kuulemani mukaan ihmisiä oli pienessä paikassa yli sata, ja kisoissa sai varoa ylhäältä putoilevia kiipeilijöitä. Reittejä oli monen tasoisia ja monen tyylisiä: hidasta tunnelmointia släbillä, vääntämistä hänkillä ja hienostunutta hookkailua negalla. Aivan kisojen aluksi oli vaikea päättää mitä kaikkea kokeilla. Kisareitit oli tehty ajatuksen kanssa, ja niistä löytyi aina jokin kiva idea, jonka keksimiseen sai kuluttaa kehon lisäksi myös päätä. Opin, ettei täydessä kiipeilyhallissa ole tilaa harjoitella reittiä pala palalta vaan olennaisempaa on taito lukea reittiä ja kyky toimia hetkessä.



Kisoissa ehkä haastavinta oli odottaa omaa vuoroaan kiipeämään. Vaikka minulla on monia
hyveitä, kärsivällisyys etenkään jonossa ei ole yksi niistä. Aikaa kiivetä oli neljä tuntia, joten
kaikkea mitä halusi kokeilla, pääsi myös kokeilemaan. Lopulta kisapaikan ilmassa oli mankkaa ja hikeä tarpeeksi luomaan keinolumiefektin valokuviin. Ympärilläni näkyvistä ilmeistä ja ohi kuulluista keskusteluista päätellen ihmisillä oli Voemalla hauskaa ja hyvä olla. Kiivetessä tuntui mielettömän hyvältä, kun joku tuntematon pysähtyi kannustamaan juuri siinä vaikeassa kohdassa. Neljän tunnin kiipeämisen jälkeen olo oli väsynyt ja onnellinen.


Pari tuntia open kisan jälkeen alkoi finaali, jota koko Joensuun joukkio pysähtyi katselemaan. Seurastamme finaaleihin ei muodollisesti selvittänyt tietään kukaan, mutta sydämensä pohjalta Sami Koponen on varmasti edelleen Joensuulainen. Finaalireitit olivat vaikeita, ja reiteistä jäi lopulta yksi toppaamatta. Kisat päättyivät kansainvälisissä merkeissä; miesten finaalin voitti Vadim Timonov, ja naisten kisan paras oli Tatyana Shemulinkina. Finaalissa oli käytössä uusi formaatti, jossa kaikki finalistit olivat yhtä aikaa areenalla. En ole aikaisempaa finaaleissa käytettyä formaattia nähnyt, mutta Kuopiossa kokeiltua oli helppo seurata.

Finaalien jälkeen kisaajia ja muita paikalle polkunsa löytäneitä odottivat Voeman pihalla sauna ja palju. Kylmän tihkun ja tuulen vastakohta tekivät kuumasta vedestä ja polttavasta löylystä rentouttavan kokemuksen, johon sai huuhtoa päivän rasitukset. Itse poistuin iltamista kurpitsavaunujen viemänä ennen puolta yötä, mutta varsinaiset juhlat olivat vielä tuolloin vasta alkamassa; seuraavana päivänä Voemalla tapasin aamukuuden jatkoilta seinälle ylös nousseita kiipeilijöitä. Lopuksi vielä kiitos ja kumarrus kaikille, jotka tekivät kisoista hienon kokemuksen, sekä erityiskiitos Pekalle osasta tämän jutun kuvista!



Teksti: Hanna (sijoitus 16)


Ohessa vielä muutaman muun KaKin kisaajan kommentit:

Tsuri (sijoitus 50)
Mukavaa oli kuhan robleemeille pääs kahlaamaan ihmisjoukon ja mankkapölyn lävite



Juha (sijoitus 51)
Hyvät kisat. Paljon hyviä reittejä. Loistavasti järjestetty finaali ja hyvät ruuat finaalin päälle. Ainoa miinus oli se et joutu jonottaa reiteille aika paljon.
Pekoniateria tiesi paikkansa, ja ylsin parhaaseen suoritukseen mikä nykykunnolla oli mahdollista. Plussana se et olkapää toimi hyvin mantteleissa.

Oskari (sijoitus 52)
Kisat alkoivat oikein Savolaisella täsmällisyydellä vain kymmenen minuuttia myöhässä, mutta sepä ei ketään haitannut. Reittejä oli yllättävän vähän, Keitaallakin oli loppiaisbouldereissa kahta vaille sama määrä vaikka kokoa on murto-osa Voeman tilasta. Reittejä oli siis hyvin väljästi, ja jonoja pääsikin syntymään, kun kiipeilijöitä oli sen verran paljon. Helpompia reittejä ei paljoa siis ollut, mutta sehän ei meikäläistä haitannut.
Oma sijoitus ei ollut pahemmin kehuttava, osin siksi että pari reittiä mitkä olisi pitänyt päästä jäivät vaiheeseen. Ei niillä sijoitus olisi kummemmin noussut, mutta olisipa edes Juha ja Tsuri jääneet taakse. No, eipä sinne sijoituksia hakemaan lähdettykään, vaan kokemuksia. Kisareitit olivat laadultaan laadukkaita, kuten Voemalaisilta saattoi olettaakkin. Finaalit olivatkin sitten erittäin hienot. Reitit olivat sopivan vaikeita kisaajille ja lisäksi oikein näyttäviä. Kaiken kaikkiaan jäi positiiviset fiilikset kisoista, hauskaa oli. Kyllä sen myös huomasi, että hyvät kiipeilijät ovat hyviä kiipeilijöitä, sen verran tasokasta kiipeilyä oli kaikkialla.




Markku (sijoitus 63)
Aamulla tukevasti aamupalaa nassuun ja kohti Noljakan S-marketille sovittua kokoontumista. Sieltä kolmen auton kolonna suuntasi kohti Kuopiota, tai oikeastaan välipalapaikaksi sovittua Vuorelan ST1:stä. Matka meni nuorten miesten jorinoita kuunnellessa yhden kuminilkan perässä peesaillen. Pienen evästyksen jälkeen suuntasimme Voemalle ilomattautumaan. Hallilla oli jo aikamoinen puheensorina ja alkulämppäily menossa kun sinne saavuimme.
Anna – oooo, Roosa – ooo, Ilari – oooo, Helmi – ooo ja Sami. Olihan se aika hämmentävää todeta paikalla olevan Suomen boulderin kovinta kärkeä ja vieläpä se, että itse pääsee heidän kanssaan osallistumaan samaan kisaan. (Sami tuttuna miehenä ei herättänyt o-tason hämmennystä.) Kisat julistettiin avatuiksi ajallaan ja ei kun kiipeämään. Oma suunnitelma oli kiivetä helpot pois ja kattella sitten jatkoja. Aloitin tatin hänkkipuolen punaiselta ja läpsyttelin sen ylös. Sitten toiselta puolelta vihreä samalla tavalla ylös. Sitten pyörin ja hämmästelin meininkiä samalla silmäillen helpon näköisiä reittejä. Muutama niitä löytyikin ja toppailin ne ykkösellä. Sitten aikaa olikin kulunut jo pari tuntia ja otettiin Oskan kanssa pieni evästauko. Sen jälkeen rohkaistuin kokeilemaan släbiseinän helpointa reittiä ja yllätin itteni kiipeämällä sen helposti ykkösellä ylös. Sitten menin jonottamaan kisaseinältä havaitsemaani pinkkiä reittiä, jossa oli alussa pieni kattopätkäkin. Sekin reitti taipui ilman suurempi yrittämättä. Samoilla huudeilla on ollut aiemmilla Voema-vierailuilla huomattavasti napakampiakin, vielä kiivettävissä olleita reittejä. Lopuksi siirryin tatille, jolla kiipesin vielä yhden vihreän reitin parin yrkän jälkeen. Reitin toppausta avitti Larin ja Sannan äänekäs kannustus – kiitos siitä! Sitten yrkkäilin vielä samalta seinältä yhtä mustaa reittiä, jossa oli kiva aloitus. Mutta sen toppaus nyt siten jäi haaveeksi, kun ei jerkku riittänyt sormissa pitämään kruxiotteesta kunnolla kiinni.

Mukavaahan siellä oli kiivetä ja tarinoida aina välillä tuttujen kanssa. Itselle seinälle jonottaminen oli outoa puuhaa ja samalla aiheutti sen, että ei oikein saanut yksittäisillä yrkillä reitteihin tuntumaa. Jos alku ei lähtenyt, niin reittiä ei oikein voinut jäädä työstämään, kun sille oli muitakin tulossa. Omalta kohdalta voisi sanoa myös sen, että tuntui siltä kuin reittien vaikeudessa olisi ollut tuon kymmenen helpon reitin jälkeen todella iso porras seuraavalle tasolle. Olisin siis kaivannut omalle tasolleni haastavia reittejä, jotka olisivat vielä silti olleet kiivettävissä. Nyt tällaiseksi reitiksi lasken vain tatilla olleen, jo aiemmin mainitun vihreän reitin. Mankkapöly oli myös todella sakea ja sen huomasin käyvän keuhkoihin; moni muukin valitteli vähän samaa. Neljä tuntia meni todella nopeasti – sen jälkeen ei kyllä ollut edes mitenkään paljon kiivennyt olo, nahkatkin oli lähes priimakunnossa…



Kisojen päätyttyä poikkesimme ennen finaalien alkua paikallisessa ostoskeskuksessa pitsalla ja ostamassa kaupasta evästä finaalien seuraamista varten. Katsomopaikaksi valitsimme Oskan kanssa Hannan ja Sannan esimerkin innoittamana tatin, joten kiipesimme sen päälle istumaan. Finaalit käytiin tavallisuudesta poikkeavalla systeemillä kaikkien viiden finalistin ollessa yht’ aikaa yrkkäilemässä vuorotellen samaa reittiä. Tämä oli todella hyvä ratkaisu ja finaalien seuraaminen, sekä finalistien kannustaminen oli silkkaa kiipeilyn juhlaa. Ja kisojen voittajasta, Vadimista, pitää kyllä sanoa, että siinä voima puhutteli otteita kun hän toppaili finaalireittejä. Sami taas, kuten hän itsekin sanoi, ei ollut ihan parhaassa tikissä. Finaaleja seuranneiden eri sarjojen palkintojen jakojen jälkeen suuntasimme sitten kotia kohti. Matka taittui rattoisasti kevyessä tihkusateessa kisojen kulkua ja omia suorituksia ruotien.




Tekstit: Hanna, kisaajat ja Risto
Kuvat: Pekka, Tsuri

torstai 1. lokakuuta 2015

Musiikkia

Kesä tuli ja meni. Näillä keväisillä ja kesäisillä kiipeilybiiseillä voitte palata takaisin lämpimiin kesä- ja heinäkuun säihin.

Kiitos kaikille, jotka teitte näitä kanssani. Erityisesti Juhalle.




Biisit voit myös ladata itsellesi seuraavista linkeistä


Risto

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Seuratalkoot Ilosaarirockissa

Joensuussa joka kesä järjestettävä ilontuoja ja musiikkifestivaali Ilosaarirock työllistää vuosittain melkoisen määrän vapaaehtoisia nuoria ja vähemmän nuoria sekä urheiluseuroja ja vähemmän urheilullisia seuroja. Vapaaehtoiset saavat perinteisesti pääsyn Ilosaarirockiin, ja seurojen nimissä puuhailevat puurtajat tuovat lisäksi katetta seurojen tileille.

Jo neljänä peräkkäisenä vuonna olemme keränneet urheilulliseksi väitetyn purkuporukan laittamaan rokin pakettiin Karelian Kiipeilijöiden ja Joen Liitokiekon riveistä. Tänä vuonna talkoohenkeä löytyi edellisvuosiakin enemmän, ja kaikkiaan löysimme jopa 29 innokasta purkajaa vetämään kahden täyden työpäivän mittaisen treenin laulurinteelle. Kuulostaa rahantulolta ja hauskanpidolta!

Maanantai:
Aamun valjetessa festivaalikansan sotkemalle tantereelle saapui koko lauma hyvässä tikissä olevia rokanneita kiipeilijöitä, frisbeegolfareita ja ultimaten pelaajia. Käskynjaon jälkeen porukat siirtyivät kantelemaan aitoja, purkamaan telttoja, purkamaan lavoja jne. Oma komennukseni suuntautui Tähtiteltalle lavanpurkuun suojaan sateelta ja paisteelta. Aika kului kuin iltamissa nostellessa lavapaloja ja rautoja kannellessa, ja tällä kertaa firman tarjoama ohjeistus oli erittäin hyvää. Kiitos siitä Bright Groupin jätkät! Välillä käytiin kahvittelemassa ja syöpöttelemässä, mutta muuten päivä meni lavahommissa, ja kamat saatiinkin rekkoihin säädyllisessä ajassa. Osa sakkia jäi vielä laittamaan Metellin lavaa pakettiin, että lavatoimittajat saivat jatkaa matkaansa seuraavia festivaaleja kohti. Hyvä päivä; illasta sauna oli ihan kurssissaan. Muuta sakkia en valitettavasti ehtinyt nähdä kuin vilauksilta, mutta ilmeisesti kaikki meni pieniä ruhjeita lukuun ottamatta hyvin, kun minulle ei ole valituksia kuulunut.

Tiistai:
Kaikki paikalla ja hommiin. Telttaa kasaan, muovia pois, aitaa autoon jne. Ihan kuin maanantai. Vähän enemmän odottelua.

Näyttää ja tuntuu siltä, että selviydyimme rutistuksesta oikein mukavasti. Osa väestä harmitteli tyhjän panttina olemista ja odottelua, mutta se on tuon kokoluokan tapahtumassa valitettava seuraus, koska kaiken arvioiminen on koko lailla mahdotonta, ja amatöörejä ei voi päästää liikaa keskenään touhuamaan.

Seuroille tulee talkoista varsin mukava potti rahaa, ja näillä voidaan kehittää seuratoimintaa edelleen. Katsotaan, että mitä kirstunvartijat keksivät.

Tuhannet kiitokset kaikille teille seurojen ja poppareiden puolesta: Joona, Sanni, Anni, Juha, Ansa, Maarit, Ana, Leena, Aino, Anni, Veera, Elisa, Minna, Ville, Sari, Eeli, Pekka, Tina, Jenni, Vilja, Annika, Ville, Aki, Miska, Janne, Sammy, Lasse ja Tuomo! Ensi kesänä sitten taas vielä isommalla porukalla?

Loppuun vielä muutama räpsy minun ja Joonan kännykkäkameroilta.

Mikä bändi tunnustaa antaneensa tuollaiseen luvan?!

Kahvitaukojen välillä voi teeskennellä työskentelevänsä ja hymyilevänsä.

Ja katso, lavaa ei ole!

Keissejä, trusseja ja Pekka.


Juha vahtii, että hommat tulee hoidettua.

Kuvan rusketusraja hävisi pesussa.


Teltta pakettiin.


Joona lepää.



Yöpurku ja karu käsi.




Yöpurussa painittiin ilmeisesti mudassa lämpimikseen.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Muutama polaroidi Osnabrückin hallilta

Keltaisilla jättimöykyillä ihan mahtava reitti.



Tällä nurkalla ei ollut kyllä liikoja aloittelijoita ajateltu. Tosin edellislauantain kisat vielä näkyy reittien vähyydessä.

Kyl mie kävin näön vuoksi myös seinällä. Oli muuten vaihteeksi aika lämmin. Ei tarvitse kahtakaan tuntia näillä lämpötiloilla hallilla pyöriä.


Luola. Niiiiin siisti. Vielä kun pystyis siellä jotain tekemään.


Kolmioita on ihan mahdottomasti tuolla hallilla.


Balanssireitti. Ei ollut menossa.


Släbiseinä. Pikkasen kova.


Sininen möykky.

Risto Leinonen

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tauon paikka

Kuten kaikessa harrastamisessani välillä on kausia, jolloin ei voisi vähempää kiinnostaa lähteä hikoilemaan.
On reilut 2kk siitä kun viimeksi kävin seinällä. Mieluummin läksin kavereiden kanssa kiertämään kirkkopuiston, karsikon ja utran frisbeegolf ratoja. Motivaatiota ei vaan yksinkertaisesti ole kun oma kehittyminen ei enää riitä innostamaan kerta toisensa jälkeen lähteä kränkkäämään projekteja.

Välillä tuli keksittyä tekosyitä, niin itselle ja muille miksi ei voi lähteä kiipeämään. Välillä oli kissanristiäisiä ja toisen kerran "menoja", joihin on tullut lupauduttua. Joskus oli oikeasti menoa tai tekemistä, paikat kipeänä tai sairaana. Usein sovin meneväni frisbeegolffiin tai oluelle kavereiden kanssa, että ei tarvitsisi ajatella seinälle kesken jääneitä projekteja.

Ironista kyllä nyt ei tarvitse keksiä tekosyitä seuraavaan kahteen kuukauteen. Toinen harrastuksistani teki sen puolestani. Nilkan murtuminen frisbeegolfgissa pitää minut erossa kaikesta urheilusta lukuunottamatta terassimaratoneja mikäli nyt tämä kesä alkaisi ja ulos uskaltautuisi kastumatta. Kipsin kanssa ei pitkiä matkoja muutenkaan tehdä.

Hyvää kesää ja varovaisuutta siellä harrastusten parissa.

"Jalkapuoli Susi"

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Seinän äärellä kuultua

Kiipeilyseinän juurella kuulee monenmoista ja kaikenlaista. Tämä merkintä esittelee mieleenpainuvimpia esimerkkejä. Kommentteihin voit lisätä omia suosikkejasi, niin laitan ne listan jatkoksi!

"Kiipeilyn takia me juomme paljon kaljaa. On tämä niin perseestä."


"*****puhetta, että lihas olisi painavampaa kuin läski."

"Saitko joulupuurosta manttelin?"

"On tää vähän hölmön hommaa."


"Ei tässä ole mitään järkeä."


"Miekin haluan dinota!"

"Oo pidempi."

"Helppohan se kun on treenannut."


"Munat hyllylle."

"Miulla on huono kehonhallinta; mie oon etupainoinen."

"Leipäkkäystä ja saidereita, onko mitään parempaa?
No vaikka kaljanjuonti ja sohvalla istuminen.
No joo, tottahan se on..."

"Jos reitti ei mene, niin kiipeä se väkisin."

"Mitähän tässä pitäis tehä?
Kiipee tän kiven päälle."



lauantai 10. tammikuuta 2015

Loppiaisboulderit 2015

Välivuoden jälkeen Karelian Kiipeilijät päättivät jatkaa kunniakkaita perinteitään järjestämällä Loppiaisboulderit 10.1.2015. Neljääkymmentäyhtä reittiä lähti räpiköimään 15 kiipeilijää kolmessa eri sarjassa.

Ennen kilpailua oli melkoinen savotta, sillä aiemmin käsiteltyjen maalaustalkoiden lisäksi seinät huusivat kiivettävää. Pitkien talkoopäivien jälkeen uusia reittejä aamusta iltaan päivästä toiseen raatanut JP kommentoi tunnelmieaan ultimaattisen väsymystilansa keskeltä lausuen: "Just nyt voisin haistattaa sinulle, mutta huomenna fiilis on ihan jees!"


"Hei hei sormien iho; oli kiva tavata."

Omia reittejään JP kommentoi mystisyyttä hipoen: "Uutena greidinä keksin villasukkagreidin. Kenkien käytöstä voisi antaa vaikka sanktiota näillä reiteillä. Muuten olen oikein tyytyväinen tekemiini reitteihin, mutta vähän se kismittää, että niistä ei jäänyt itselle projektoitavaa!" Myöskin reittimestarina häärinyt Ansa totesi omista reiteistään: "Herkkää nappulareittiä, osa mennee vaikka sandaalissa. Olin reittimestarina ensimmäistä kertaa 15 vuoteen, ja kyllä tässä on ylpeä oltava tekemisistään."

Reittimestareilla onkin syytä hymyyn ja oman selkänsä taputteluun, sillä seinillä roikkuvat 41 reittiä olivat hienoja ja monipuolisia. Kahta samanlaista reittiä ei nähty, ja greidiä oli laajalla skaalalla. Lepo tulee JP:lle ja muille raatajille varmasti tarpeeseen, mutta ensiluokkaiset reitit ovat kenties tuon väsymyksen väärrit. Valtava käsi reiteistä JP, Ansa, Henkka ja Antti!


Tässä muodossa on hyvin omalaatuinen kädenjälki.

Kilpailut menivät hyvän musiikin soidessa kuin iltamissa. Viidentoista hengen voimin halli ei käynyt ahtaaksi, mutta hyvä henki ja kannustuksesta, noitumisesta (anteeksi) ja tuulettelusta syntyi mahtava metakka syntyi pienelläkin porukalla. Enin maalin käry oli jo kaikonnut, joten uusi halli oli täydessä tikissään. Hyvä fiilis kantoi muutamankin kiipeilijän erinomaisen koviin suorituksiin, ja ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun porukka toimitti toppaajalle spontaanit aplodit. Siistii!¨

Meininkiä.


Kolmituntisen hikoilun voittajaksi selviytyivät Juha Korvenaho (A-sarja) ja Hanna Koistinen (naiset). Molemmat väänsivät reittejä sitkeästi liki tauotta, ja tämä eittämättä näkyy tuloksissa. Alla tarkemmat tulokset:

A-sarja (Nimi, pisteet (toppaukset)):
Juha Korvenaho 444,02 (31)
Jari Turkia 361,52 (29)
Eeli Lohilahti 360,68 (29)
Oskari Kuittinen 356,52 (28)
Jukka Hirvonen 263,18 (25)
Risto Leinonen 183,06 (20)
Ville Hakkarainen 147,10 (13)
Mika Koponen 128,90 (14)
Markku Kuittinen 122,86 (14)
Stavros Kampagiannis 121,35 (13)
Mikko Kesonen 92,23 (12)

B-sarja (Nimi, pisteet (toppaukset)):
Inkeri Kuittinen 66,47 (9)

Naiset (Nimi, pisteet (toppaukset)): 
Hanna Koistinen 335,28 (26)
Mari Hakanen 150,36 (17)
Maarit Väänänen 66,47 (9)

Hymyilevät kiipeilijättäret.

Jälkipeleissä kyseltiin vielä muutamia kommentteja kilpailijoilta. Alla koonti niistä:

Hanna: Aivan mahtavaa!

Maarit: Positiivinen kokemus.

Jari: Paras tulos tähän asti

Mari: On piesty olo kivalla tavalla! Onneks läksin.

Juha: Hyvä tapahtuma. Hyviä reittejä, sopiva määrä kisaajia, niin mahtui vääntämään.

Jukka: Väkisin kun väänti, niin peukalo meni kipeäksi. Ja yksi varvas.


Lopuksi muutama foto, Marin koostama dramaattinen video ja Spotifyn soittolista. Kiitos kaikille järjestäjille, osallistujille, ja palkintoja lahjoittaneille Loco Rockille, Obsidian Discsille ja Troubled Folksille!


Ehkä päivän sitkein toppaus?


 
Patjalla tiedetään, miten kiivetä.

Vaihteeksi samat jätkät ovat jossain muualla kuin seinällä..




Risto Leinonen

tiistai 6. tammikuuta 2015

Talkoot cavella

Olikohan syyspuolta, kun joku kiipeilijä huomasi Kuntokeitaan kiipeilyhallin seinien olevan uuden maalipinnan tarpeessa. Tarve on kenties ollut olemassa alun toistakymmentä vuotta, mutta tällä kerralla joku neropatti ymmärsi, että asialle voidaan tehdä jotain. Näin seura päätyi tulevien loppiaisbouldereiden kunniaksi ehostaa kieltämättä karuhkon hallin seiniä.

Seuran innokkaimmat Innoa ja muita sisustusohjelmia DVD-bokseiltaan vuosia ahmineet jäsenet kävivät hankkimassa muutaman kymmenen litraa erivärisiä maaleja, joilla oli tarkoitus muuttaa keltainen tossunjälkien tummentama koppi karjalan väreihin.

Useamman päivän urakka alkoi jo sunnuntaina, kun seuran kiipeilyvuoro käytettiin otteiden repimiseen seiniltä. Seinät saatiin muutamaa möykkyä lukuun ottamatta paljaiksi, ja kiipeilyhallista tuli halli.

Ahkeruus on ilonsa.

Maanantaina muiden keskittyessä työn vieroksumiseen neljä ylienergistä vesseliä menivät pohjustamaan tiistaille aikataulullisesti budjetoitua maalausurakkaa. Pohjustus tarkoitti patjan suojaamista, seinien pesua, graafisen ilmeen hahmottelua ja pohjamaalin telausta. Hyvää duunia, jäbät!


Ennen sutimista.

Tiistaina show jatkui runsaslukuisemmin kirpakan arkipyhän suoman vapaapäivän ansiosta. Päivän aikana oli tarkoitus pestä otteet ja maalata seinät niin pitkälle kuin mahdollista. Lisäksi oli monenmoista muuta puuhasteltavaa, joissa käsiparit olivat tarpeen. Kertokoon kuvat tältä päivältä oleellisimmat:

PJ-JP:n aamuarviointi.


Pesuainehöyryjä päivän impannut duo yläläpsyttelee.


Vain kiipeilijä voi tietää, miten hienoa on nähdä puhtaita otteita!


Veikkaan, että maalarinteippi oli tarkoitus laittaa vaateriin.


Uusi näkymä alkaa hahmottua. Onko vähän siisti häh?

Pari viimeisen päälle kovaa työmiestä fiksaa patjaa.


Vielä kerros harmaata, niin a'vot sie!

Tiistain aikana pestiin kaikki otteet pesuainehöyryjen turvin ja maalattiin kiipeilyhalli liki kokonaan maalihöyryjen turvin. Keskiviikolle jäi harmaan kerroksen viimeistely ja kenties pieniä paikkamaalauksia. Tiistain talkooporukka oli ahkeraa ja työteliästä, ja hauskaakin meinasi välillä olla. Kiitos kaikille omasta ja seuran puolesta!

Nyt vain odotellaan, mitä reittikvartetti saa aikaan lauantain kisoja varten. Kelpaa.

Risto Leinonen

maanantai 5. tammikuuta 2015

Loppiaisboulderit 2015

Välivuoden jälkeen on taas aika Karelian Kiipeilijöiden Loppiaisbouldereiden. Tulehan sinäkin mukaan testaamaan leppoisaa kisailua!