E75, saavu sinne siis

Työasiat veivät minut Lahteen kuluvan viikon alkupäivinä. Sattuipa vielä niin sievästi, että vanha ystävämme Joona oli joutilaana eräänä iltana, jolloin myös allekirjoittaneen aikataulut mahdollistavat pienen irtautumisen. Valitettavasti sää oli sellainen, että Lahden Hot jooga ja kiipeilystudio -kompleksi piti jättää välistä ja mennä ulos kettujen, käärmeiden, hyttysten ja tien äänien kiusattavaksi E75-tien varteen samaa nimeä kantavalle boulderalueelle.

Joona nouti minut kyytiin kyliltä, ja parinkymmenen minuutin jälkeen olimmekin jo kivien kulmilla. Siirtymä kiville todisti Joonan pitkät lahkeet huomattavasti omaa asuani järkevämmäksi valinnaksi, ja tällä kertaa skraaduja ei tarvinnut odottaa kiville asti. On se kumma, kun luonto on aina keskellä metsää!

Joona esitteli paikan kiviä, jotka olivat ensimmäisiä piskuisia lukuun ottamatta kohtalaisen massiivisia tottumattomalle, eikä viime metreiltä paljon huvittanut tippua pädin viereen. Paikalle tyypillinen hiekkakivimäinen pinta teki vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Pinta on kuin santapaperia, ja tuntuma tassun alla on oikein kiva. Ajoin seassa oli jotain mystistä punaista rosopintaista ärsyttävää materiaalia, mutta muissa tilanteissa tuo pinta tekee paikasta varmastikin melko uniikin Suomen olosuhteisiin.

Parilla kivellä (Iso hiekkakivi ja Meganega) kiivettiinkin vähän. Minun tapauksessa hyvin vähän, mutta Ison hiekkakiven päälle sentään jähysin kerran, kun alas ei enää uskaltanut. Tuhannet kiitokset Joonalle seurasta ja kuvista!

Vahva suositus E75:lle.

Meganega ja kivi.

Oikeasti tuo on hirmu korkea; kuvassa vain näyttää, että olisin käytännössä vielä patjan pinnassa.

Ihan mielipuolinen tuo kivi.

Joona näyttää, mitä minun olisi pitänyt tehdä.

 

Iso hiekkakivi.

Iso hiekkakivi ja keskikokoinen tyyppi.

Teksti: Risto
Kuvat: Risto ja Joona

Testissä Oldenburgin halli

Sattuipa niin somasti, että allekirjoittaneella oli taannoin käyntiä Saksassa. Käyntiin kuului myös vierailu Oldenburgin kaupungissa. Tuntemani natiivi osasi kertoa minulle, että kylältä löytyy jonkunlainen boulderhalli. Mukana sattui myös olemaan pari juuri pohjattuja pythoneita. Lisäksi päätäntävalta iltapäivän aktiviteeteista annettiin minulle. Pitihän se kopaista.

Oldenbloc-halli löytyi poikkeuksellisen helposti natiivin tuntiessa paikan kuin omat taskunsa, joten tällä kertaa etsimiseen ei kulunut valtaosaa energiasta. Paikka vaikutti perusvarmalta suoritukselta, joskin ensi alkuun aavistuksen pieneltä. Hinta oli edullinen (6 euroa ennen klo 16:ta), ja henkilökunta oli totuttuun kiipeilymeininkiin kuuluen ystävällistä. Mankkoja ei ollut tarjota talon puolesta, mutta sitä sai kyllä pussin vuokralle euron hinnalla. Ei hirmu paha.

Mesta. Ovessa oli tsoukkina ote normikahvan tilalla, mutta varmaan turvallisuussyistä varsinaisessa käyttöovessa oli perinteisempi ratkaisu.

Pukukoppiin kömpiessä paljastui, että tila on laajentumassa tuntuvasti, ja näinpä siellä järisyttävän arviolta 7-metrisen superhänkin/katon. Valitettavasti siitä uupui vielä otteet ja patja, ja toisaalta niitä oli korvaamassa työkoneita ja pääsy kielletty -viestiä henkiviä kylttejä, joten kokematta jäi, että miten äkkiä ihminen voi epäonnistua.

Houkuttelihan se joo.

Itse kiipeilytilassa reitit oli perinteiseen tapaan värikoodattu haastavuutta indikoivilla lapuilla asteikon ollessa viisiportainen (kuten kaikissa parhaissa paikoissa). Aloittelijareiteistä paikalle sopii antaa kiitosta, sillä niitä oli runsaasti, ja niissä oli mukavasti vaihtelua. Kolmospykälään tuntuikin mahtuvan sitten kaikki greidit 5B+:sta 6C:hen, ja näin ollen omalle vähän epämukavalle kiipeilyalueelle oli välillä vaikeaa löytää kiivettävää. Muutama kurkovääntö paikasta kuitenkin löytyi, joten reittejä oli laajalla spektrillä. Valitettavasti reiteistä uupui muutamia standardityypin reittejä (kenties remontin ja juuri olleiden kisojen vuoksi), ja esim herkkää nappulatasapainoilua tai rehtiä dynoperseilyä hallista ei löytynyt. Lisäksi muodon alla olevaan luolaan oli värkätty vain yksi greidin 17C+ reitti, joten siellä ei paljon tapahtunut. Eli karvan verran jäi sellainen olo, että hallista ei otettu kaikkea irti, semminkin kun sinne olisi sopinut reittejä vielä hyvinkin seinien menemättä sotkuisiksi. Toisaalta mukana olleet lähes ensikertalaiset pitivät hallista ja reiteistä kovasti, niin ehkä minä vain kaipasin joensuulaiseen tyyliin sopivaa noloa äheltämistä. Hyvä se on.

On taas kyllä ihan itse otettu kuva selvästi.

Muutama hallista löytynyt erikoisuus on syytä vielä mainita. Hallista löytyi yksi duoreitti (eli yhden ihmisen syliväli ei riitä), jota yksi kaveripari tahkosi sitkeästi käsi kädessä. Todella hauskaa touhua näytti olevan, ja jätkät pääsivätkin toppiin! Samalla sektorilla oli toteutettu myös symmetriaurpon ("symmetria on idioottin estetiikkaa", sanotaan) mieltä lämmittävä reitti, jossa identtiset otteet oli sijoitettu peilisymmetrisesti keskilinjan molemmin puolin. Siinähän kokeilee, että onko lihaksisto ja osaaminen symmetristä. Jos siis pääsisi edes seuraavalle otteelle. Ihan sama, että kummalle puolelle.

Keltaisella duohommia. Valkoinen on reitti, jonka voit kiivetä oikealta tai vasemmalta.

Ja kolmas erikoisuus oli normikampusseinän vierellä ollut reikäseinä, jossa sopi yrittää kiivetä siirtämällä puupalikkaa kolosta toiseen. Ihan lajin verran vaikeaa muuten, huhhuh!

Onnistui se ainakin kerran.

Harvoin näkee, mutta tuossa kohtaa minulta lipesi ote pullosta. Ei muuten käynyt toista kertaa.

Pienistä reittimarinoista huolimatta paikka oli ehdottomasti käymisen väärti. Sieltä saa myös kahvia.

Leikkisästi kisailemassa Jyväskylässä.

Lari heitti joskus facebookissa ehdotuksen, että lähdettäis Jyväskylään, ja tarkemmin sanoen siellä tapahtuvaan boulderliigan osakilpailuun, joka kulkee myös nimellä PAJA Open. Noh, tästähän me Antin kanssa innostuimme, vaikkakin niin hitaasti, että Larilta loppui jo usko, ja hän perui lähtönsä. Antin kanssa me päätimme kuitenkin, että lähdetään kun asiasta oli jo pari sanaa vaihdettu. Lisäksi kuultiin, että Nuutti ja herra Koponen ovat myös paikalla. Eli suunnitelmasta todeksi. Ilmoittauduttiin kisaan ja jäätiin odottelemaan sitä suurta päivää.

Kisapäivää edeltävä yö meni oikein mukavasti, kun kotitalo päätti järjestää pientä yöviihdettä jäätyvän lämminvesiputken parissa. Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä Markulta aiemmin saatujen vinkkien perusteella.

Kisa-aamu siis koitti, ja matkalle päästiin suuremmitta kommelluksitta, sillä kaikilla oli kellotkin ollut oikeaan aikaan soimassa. Matkalla syötiin jo perinteeksi muodostunut pekoniateria (kirjoittajan perinteeksi). Antin syömisiä ei tullut seurattua, mutta joku burger-ateria sielläkin oli.

Kisapaikalle saavuttiin hyvissä ajoin, joten ilmoittautumisten jälkeen jäi reilusti aikaa katsella reittejä ja suunnitella, että mitä sitä sitten kisassa oikeastaan lähdetään yrittämään. Ensivaikutelma reiteistä oli, että ompas ne vaikean näköisiä, mutta kun niitä hetken tuijotti, niin tottakai ne helpommaksi muuttuivat. Ei ne lopulta nyt niin kovin helppoja olleet, mutta hyviä ja vaihtelevia reittejä kuitenkin.

Tai siis olihan ne kisan voittajakaksikolle helppoja, sillä Andy ja Ilari kiipesivät ne kaikki ja pitivät ilmeisesti pienet treenisessiot muitten ihmisten yhä vääntäessä reittejä ylös. Bongasin herrat ainakin dynoilemassa ja vetämässä yhdellä kädellä leukoja. Mielettömän hyvä tekniikka siis heillä. 

Sivuhuomautuksena, että reittejä oli 48 kappaletta.

Pajalla oli myös omasta mielestäni ihan hyvä oivallus siitä, että reitit oli numeroitu vaikeusjärjestyksessä: 1 oli helpoin ja 48 oli vaikein. Pientä heittoa tuossa kyllä oli tai sitten tietyntyyppiset reitit eivät vain itselleni soveltuneet. Kiipesin kaiken kaikkiaan 17 reittiä vaikeimman ollessa numero 26. Antti ja Nuutti suoriutuivat hieman paremmin, luvuin 24 ja 19.

Palkintoihin oli panostettu todella paljon. Kisan voittajista en tiedä tarkkaan, mitä heidän palkintopussissaan oli, mutta palkintojen jaon jälkeen oli arvonta kaikkien osallistuneiden kesken. Siinä palkintoina oli muun muassa pädi ja otelauta! Lisäksi oli myös paljon pienempiä palkintoja. Itselläni ei arpaonnea tällä kertaa ollut, mutta Antti voitti kiipeilyhousut itselleen.

Loppujen lopuksi kisasta jäi oikein mukava fiilis, ja paikkana Boulderpaja oli erittäin miellyttävä. Voin varauksetta suositella kaikille. Tilaa oli sopivasti, ja seinäprofiilit olivat mukavan vaihtelevat. Paluumatkalla jo vähän spekuloitiin, että ehkä sitä ensi vuonnakin voisi osallistua, mutta aika näyttää.

Loppuun vähän kuvia, jotka kertoo ennemmän kuin pisinkään jaarittelu. Kiitos kuvista Harri ja Antti.

Ai niin: Jannelle erityiskiitos meidän komeista kisapaidoista!

Kisat käynnissä, ja ettei ois Koposelta jo paita lähteny.

Antti ei voi uskoa silmiään. Siistejä reittejä, mutta yhtäkään ei ole QR-koodattu..

Minä ja hieno reitti, joka vaati itseltäni pienen oivalluksen mennäkseen.

Antti ja keltaiset nappulat. En kyllä muista menikö, mut ainakin hetken matkaa meni. 

Jyrkkääkin profiilia löytyi.

Tämä reitti ei mennyt. Liian slouppaava.

Muotoja oli käytetty mukavan luovasti.

Oli siellä muutama reitti ihan kahvoillakin.

Vaikein kiipeämäni reitti. Pieniä otteita suoralla seinällä.

Antti ei sloupeista säikkynyt.

Sami on opetellut kiipeämään ilman jalkoja. Vahvan näköistä menoa.

Nuutti muuvittelee välillä ihan hyvilläkin otteilla.

Muitakin kiipeilijöitä oli paikalla.

Keltaisia nappuloita oli vähän joka profiililla.

Teksti: Juha

Kuvat: Harri ja Antti.

Tarina Loppiaisbouldereista 2016

Vaikka alkuperäinen kisatunnelma onkin jo kadonnut määrittelemättömään aika-avaruuteen, yritän täyttää blogistin tehtäväni ja havainnollistaa kisojen tapahtumia. Pohjustuksena on syytä nostaa esille, että Loppiaisboulder on erityislaatuisimpia Suomessa järjestettäviä bouldermittelöitä; ei vähiten sen takia, että kisa järjestetään rakkaudella vapaaehtoisvoimin.  Osa seurastamme kävikin hakemassa kisatunnelmaan kohottavat alkuhöyryt Benky Grip Washista. Otteiden pesun ja kaiken muun tohinan hälvettyä reittimestareille jätettiin työrauha.   

Lauantaiaamuun mennessä reitintekijät olivat saaneet luotua uutta tulenterävää kiipeilyä seinälle. Seuran koppi ei varsinaisesti ole rakennustekniikan taidonnäyte, mutta boulderluolaksi muokattuun squashkoppiin voi oikeasti saada mahtumaan lähes kolmekymmentä kiipeilijää ja yli neljäkymmentä reittiä.  Osallistujia kisoissa oli hyvin, ja aamulla paikalle saapui autolastillinen puhdasta voemaa Savon maalta. Kiitos kuopiolaiset energiasta ja hyvästä mielestä!   

Yhä ylös yrittää, patjalle koht' tömähtää.

Kisat käynnistettiin reittimestari-Juhan lyhyellä ohjeistuksella, jonka jälkeen kaikki säntäsivät ripeästi päin seiniä. Vastapestyillä otteilla kiipeäminen on nautinto, joka ei tule vastaan liian usein.  Seura oli tilannut kisoihin uusia otteita, joiden kitka tuntui kiivetessä tuoreena sormien alla. Etsin ensimmäisiksi reiteikseni kahvoja; kahvareiteistä itselleni oli eniten mieleen takaseinän vihreä, jossa sai keinua puolelta toiselle. Ihmisvilinästä huolimatta seinillä pystyi kiipeämään sulavasti eikä reiteille tarvinnut usein jonottaa.  Täytyy mainita, että Joensuussa kilpakumppaneilta saa käydä hakemassa halauksia.

Seuran reittitiimi oli koottu eri-ikäisistä ja -kokoisista kiipeilijöistä. En tiedä, voiko sanoa, että jokaisella reitintekijällä on oma käsialansa, mutta hallissa oli tyyliltään selvästi erottuvia reittejä. Reiteistä omia suosikkejani oli neonvihreistä otteista takakulmaan rakennettu tasapainoreitti, jonka sain vaivoin kiivettyä muutaman sormen varassa levynreunaan.  Kokeilin useasti myös kampusseinän oikeassa kulmassa olevaa venyttävää keltaista reittiä; lopulta taivuin riittävästi.  Omistan kappaleen viimeisen virkkeen Ansalle, Juhalle, Markulle ja Nuutille: pidin todella paljon teidän suunnittelemistanne reiteistä!  

Ikävä ihana pinkki reitti.

Kisojen yksilösuorituksena haluan nostaa esille B-sarjan voittajan Inkerin, joka oli ainoana seuran nuorimmista lähtenyt bouldereihin mukaan.  Vaatii nuorelta paljon rohkeutta tulla kisaamaan open-kisaan. Inkeri kiipesi todella hienosti, mitä ehdin häntä sivusilmällä seuraamaan.  Kolmen tunnin jälkeen kello vihelsi pelin poikki. Pisteenlaskun ajanvietteeksi oli järjestetty dynokisa, jossa nuoruus ja ketteryys ratkaisivat pelin. Itse makoilin väsyneenä patjalla napostellen Riston paikalle tuomia suklaakonvehteja.  

Pari tyylinäytettä dynokisasta.

Tässä vaiheessa paras osa päivästä oli vielä edessä, ja lähdimme kolmella autokyydillä kohti avantoa. En ole aikaisemmin avantouinut ja kokemuksen perusteella menen käymään Vehkalahdessa keväällä useasti. Jälkimainingit kruunasi illallinen Local Bistrossa. Nälkä oli päässyt yllättämään, ja päädyin enemmistön tavoin hirviburgeriin ja rasvaa tihkuviin ranskalaisiin. En edes yritä toistaa illan keskusteluja, mutta jossain välissä kiipeilykopillemme suunniteltiin ihka aito slämäri, jonka julkaisuajankohta on toistaiseksi salainen. Local Bistrosta löysin itselleni paluukyydin, mutta seuran miesporukka tarpoi vielä sinnikkäästi yöhön oluelle. Kotiin saavuttuani join kupin teetä ja kävin onnellisena nukkumaan.

Kuopion jengi. Kiva kun kävitte, tulkaahan uudestaan!

Osa Joensuun älymystöä.

Kovaa vääntöä.

Lopuksi vielä muutamia kilpailijoiden ja järjestäjien kommentteja:

Risto: Oli hauskaa. Nyt sattuu. Valtava kiitos reittimestareille ja erityisesti Juhalle sitkeästä operoinnista.

Juha (reittimestari, päällikkö): Aluksi mietin, että mihinkähän sitä tuli lähdettyä ja vielä torstai-iltana keitaalta poistuessa oli vähän semmoinen olo, että tuleekohan tästä mitään. Onneksi perjantaina saatiin sitten kaikki reitit hienosti valmiiksi ja vähän aloitettua siivousta ja reittien aktivointia. Kisapäivänä sitten hyvällä yhteistyöllä saatiin halli valmiiksi kisaa varten. Kisan aikana itse en ehtinyt tehdä muuta kuin tuijottaa pädiä ja odottaa, että kirjautuuko kiivetty reitti systeemiin minuutissa vai kahdessa. Kaiken kaikkiaan itselleni jäi onnistunut olo kisoista ja järjestelyistä ja ilmeisesti myös kilpailijat viihtyivät kisoissa.

Mari: Huikean hienoja reittejä, siitä iso kiitos reitintekijöille. Niin hurmoksessa kiipesin, että meni vaikeammatkin reitit.

Tankkaus.

Tekstit: Hanna, kisaajat ja järkkääjät.

Kuvat: Mari

Ensimmäistä kertaa kisareittejä tekemässä

Minkä tahansa seuran kokoukset ovat vaarallisia. Riskit tiedostaen osallistuin kuitenkin KaKin syyskokoukseen. No, nyt sitten riskit realisoitui ja kokouksen asiakohdassa loppiaisboulderit – legendaarinen keitaan kopilla järjestettävä vuosittainen rento kisailu – joku Risto ehdotti, että reitintekijöihin pitäisi saada yksi vasenkätinen henkilö. Satuin oleman ainut laatuaan paikalla, joten niinpä vasenkätisten edustustehtävä lankesi sitten minulle. Oikeastaan tehtävä kyllä vaikutti mukavalta haasteelta, joten en edes paljoakaan ämpyillyt vastaan. Tässä nyt sitten kuitenkin lukijoille tiedoksi, että vasenkätinen ei ole läheskään niin vasenkätinen kuin oikeakätinen on oikeakätinen. Ihan vaan siistä syystä, että joudumme, siis vasenkätiset, elämään kummallisen oikeakätisessä maailmassa. Reittimestariksi valittiin Juha ja muiksi reitintekijöiksi sitten Ansa ja Nuutti (vasuri).

Juha perusti meille meseen keskusteluryhmän, jossa oli tarkoitus ja jossa vaihdettiinkin paljon ideoita reittien tekoon ja pidettiin muutenkin yhteyttä reittiporukan kesken. Ansan vähän ihmetellessä järjestettiin jo kuukautta ennen kisoja tapaaminen keitaalla, jossa ideoitiin muotojen sijoittelua ja vaihdettiin ajatuksia siitä, että minkälaista settiä seinille kisoihin värkättäisiin. Kun olin itse ensimäistä kertaa tällaisen haasteen edessä, niin selailin jopa nettiä löytääkseni jotain vinkkejä reittien tekoon. Muutamia perusprinsiipejä tulikin toistuvasti vastaan ja yritin sitten ne palautella niitä mieleeni otteita seinälle ruuvaillessani.

Loppiaisena sitten päästiin itse asiaan; tai no melkein. Ensin oli nimittäin purettava vanhat reitit seiniltä ja pestävä otteet. (Talkoissa oli valitettavasti vain vähän porukkaa, joten urakkaan menikin sitten jotain seisemän tuntia – kiitokset kuitenkin niille, jotka talkoisiin osallistuivat.) Kerettiin loppiaisena sentäs aloittaa varsinainen hommakin. Tekeminen aloitettiin ruuvailemalla muodot seinille. Muutama laitettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan ja pari viimeistä heitettiin sitten pienen tuumailun jälkeen paikoilleen.

Aineisto.

Ensimmäisen reitinkin kerkesin loppiaisena pistää seinälle. Tässä reitissä ideana oli tehdä kulman kierto otteissa käsin roikkuen ja huukata jalalla nurkan taakse ja jatkaa siitä sitten toppiin. Sain käyttööni täysin uusia vihreitä otteita, jotka kaikki olivat suunnilleen samantasoisia kahvoja. Otteiden valintaan ei siis tarvinnut juurikaan kiinnittää huomiota. Tein reitin alun poikkarina tarkoituksella ilman jalitsuja, jotta reitille tulisi vähän fyysisyyttä. Kisojen aikaan olikin sitten mukava seurata, kun ihmiset kummastelivat jalitsujen puutetta reittiä äheltäessään. Kovin teknisiä suorituksia en muuten ko. reitillä montaakaan nähnyt!

Hommat jatkui sitten seuraavana päivänä. Kun vihreitä kahvoja oli vielä jäljellä, päätin väsätä niistä takaseinälle vihreän kahvarallin. Tein reitistä tarkoituksella puolelta toiselle heiluvan kääntelyn, jossa paras tasapaino ja paras käsiote saavutetaan ristikkäisellä kädellä ja jalalla. Reitin voi toki kiivetä suoraviivaisemminkin, mutta oli mukava havaita, että kisoissa muutamat sentäs kääntyilivät puolelta toiselle suunnitellusti.

Seuraavaksi ajattelin värkätä jonkinlaisen ähellysreitin, vaikka ne ovatkin Juhan erikoisalaa. Aloitin sen laittamalla neonvihreän Coren möhkäleen oikeaan takanurkkaan. Lisäsin yhden käsiotteen sekä jalitsun ja totesin, että reitin aloitus on itselle varsin haastava (ei siis onnistunut). En kuitenkaan huolinut tästä, vaan laitoin seuraavat otteet paikoilleen. Sitten ei oikein syntynyt enää jatkoideoita, joten kutsuin Juhaa, Nuuttia ja Ansaa katsomaan tilannetta. Juha päätti siten kiivetä reittiä ja aikansa väännettyään änkesi ittensä kahden ylimmän otten päälle seisomaan, otti takahänkin ylälaidasta kiinni ja totesi: ”Eiköhän tämä ole valmis”. No, eipä siinä sitten enää mitään – valmis mikä valmis reitti viidellä otteella. Kisoissa reitillä nähtiin jos jonkinmoista vääntöä ja puhkumista ja epätoivoista jalan asettelua. Näkemäni perusteella Juhan julistus reitin valmiudesta keskeneräisenä oli onnistunut päätös :)

Työkalut.

Torstain päätteeksi lätkin oikeanpuoleiseen etunurkaan jotain uusina varmaan lähes marjapuuron värisiä olleita otteita ilman ajatusta mistään kiipeilyllisistä haasteista. Tai no olihan siinä sellainen tavoite, että kaikki ensikertalaisetkin pystyy reitin kiipeämään. Viimeistelin tämän reitin perjaintaina talkoiden yhä jatkuessa.

Perjantaina päätin sitten toteuttaa toisen mielessä pyörineen muuvi-idean ja kävin tekemään mustista otteista oikeaan takanurkkaan reittiä. Ideana oli tehdä reittiin kohta, jossa käsillä joutuisi suunnilleen rinnan korkeudella vetämään ulospäin ja samalla nostamaan jalkaa ylös. Toteuma oli lähes sellainen kuin halusinkin, mutta olisi saanut olla vielä voimallisempi tarve vedolle ja tasapainon kannalta herkempikin jalannosto. Mutta kohtuullisen tyytyväinen olen kuitenkin lopputulokseen ja kuulin reitistä jopa muutamia kehuja kisojen aikana.

Seuraavaksi ajattelin tehdä kampusseinälle itselleni sopivan reitin. Ei siis ihan mitään minikrimppiotteita, mutta kuitenkin jotain pientä. Käteeni valikoitui setti vanhoja ja haalistuneita vihreitä otteita, joita kävin asettelemaan seinälle. Reitistä tuli vähän sellainen perussetti, vaikka yritinkin sitä tehdessä kehitellä siihen paikkaa, jossa layback ja kneetroppi antaisivat tasapainoa. Kisoissa kuitenkin porukka veteli reitin aikalailla suoraviivaisesti ylös, joten haaste ei sitten ollut suurimmalle osalle kummoinenkaan.

Omalta kohdaltani viimeisenä reittin päätin tehdä liloilla möykyillä varastokopin kulmaan. Aloitukseen mietin sarjaa: lähtö kahdella kädellä aloitusotteelta vasen sen alla olevalla mikrolla, vasen käsi aloitusotteelta ylös, vasen jalka toiselle mikrolle, oikea käsi underiin, vasen jalka ristiin aloitusotteen lähellä olevalle mikrolle ja sitten underiin nojaten vasen käsi ylös seuraavalle otteelle. No, kisoissa porukka tietenkin oikoi tuossa aika paljon, mutta tuota underia ja mikroa kaikki käyttivät suunnitellulla tavalla, joten siihen kohtaan pitänee olla tyytyväinen. Laittelin otteita tuon aloitussekvenssin jälkeen lisää huudeille ja pyysin Juhaa testaamaan reittiä välillä. Juhan beta kopin oviaukon yläpuolella oli käyttää huukkia, jotta siinä pääsee takaseinän hänkin alla olevalta otteelta seuraavalle otteelle. Itse kun reittiä testasin, niin huukin käyttö ei tuntunut kivalta, joten lisäsin takaseinälle yhden jalitsun, jonka hyödyntäminen vaatii pienen jalannoston. Kisoissa suurin osa hyödynsikin tätä jalitsua, joten sen lisääminen oli reitin kiipeämisen kannalta hyödyllinen varsinkin vähävartisempien kiipeäjien kannalta. Reitin loppuun tuli vielä Juhan ehdotuksesta vähän poikkaria, kun kuulemma matolla pyörineitä kahta lilaa möykkyä ei passannut jättää käyttämättä.

Kokonaisuutena reittien tekeminen kisoihin oli haastava, mutta samalla myös erittäin antoisa kokemus. Reittien tekemiseen meni meiltä neljän hengen porukalta todella paljon aikaa, mutta meidän porukassa oli kyllä koko ajan hyvä tekemisen meininki päällä ja kommentteja sekä ideoita otteiden paikoista vaihdettiin jatkuvasti. Meillä oli lisäksi käytössä Juhan salainen ase, prikkoja ja puuruuveja, joilla otteen sai halutessaan tasan siihen paikkaan mihin mieli teki. Suurkiitokset siis Ansalle, Juhalle ja Nuutille! Lisäksi kiitokset avusta keitaan kisavalmistelujen loppuunsaattamisesta lauantaina ansaitsevat Risto, Inkeri ja Oskari, jotka vapaaehtoisesti tarjoutuivat avustamaan.

Teksti: Markku