Halkeama oli vähän oudon kokoinen ja reunoistaan pyöristynyt. En saanut hyvää jammia aikaiseksi, joten siirsin painoani vasemmalle puolelle ja vedin käsillä halkeaman pyöristyneestä reunasta, samalla kun painoin jaloilla vastaan säilyttääkseni tasapainoni – toisin sanoen laybackasin. Läppäsin kättäni ylemmäs halkeaman reunaan. Ote ei oikeastaan tuntunut huonommalta kuin edellisetkään, mutta jonkin ratkaisevan virheen olin tehnyt. Vinha matka alas kesti ehkä puoli sekuntia. Tipuin maahan asti, niskoilleni, ja pyörähdin takaperoisella kuperkeikalla padin reunan yli.
Putoaminen kuuluu kiipeilyyn, eikä putoamisessa sinänsä ollut mitään uutta. Tilanne oli kuitenkin hämmentävä. Ainoana varmistuksenani toiminut camu oli halkeamaan oikean kokoinen ja mielestäni ihan hyvin asetettu. Siinä se kuitenkin makasi nyt vieressäni, yhä sulkurenkaastaan köyteen kiinnittyneenä, leuat runneltuina ja taipuneina. Maahan asti tippuminen köyden kanssa kiivetessä on kokemus jota en toivoisi toisintavan. Onneksi varmistaja oli suojannut alastulon padilla ja kuupan suojana oli kypärä.
Camalot X4 – 80€ edestä murjottua kevytmetallia. Silti halvempaa kuin esim. uudet hampaat. |
Häkeltyneenä nakkasin murjotun varmistuksen kohti maassa lojuvaa räkkiäni, nappasin jotakuinkin saman kokoisen liikkuvaleukaisen tilalle ja lähdin pikaisesti kiipeämään reitin helpompaa variaatioita, Amelieta (4+). Reitti jolta tipuin oli Amelien oikea variaatio; suomi-gradeltaan vaivainen vitonen. Ääni pään sisällä pakotti lähtemään heti uuteen nousuun. Montun pohjalle ei passannut jäädä makaamaan, sillä oli reissumme ensimmäinen ilta Kustavissa. Koska putoaminen reissun ensimmäiseltä reitiltä ei rikkonut luita, en halunnut sen antaa taivuttaa henkistä selkärankaanikaan.
Kiipeäminen Kustavissa on lähes yksinomaan halkeamien kapuamista lyhyillä seinämillä. Tippumiseni oli nöyrä todistus paitsi kokemattomuudestani varmistuksien asettamisessa, myös tärkeä muistutus halkeamakiipeilyn teknisistä vaatimuksista. Ensimmäisen illan opetus oli tyly: "no laybacking allowed".
Yksi kiipeilyn kutkuttavimmista puolista on lajin moninaisuus. Kiipeily jakautuu useiksi erilaisiksi muodoiksi, kuten boulderoinniksi, sportiksi tai teknokiipeilyksi. Kaikessa kiipeilyssä tekemisen omaleimaisuuden taustalla on kuitenkin yksi perustava tekijä ylitse muiden: kiven muoto ja laatu. Kustavi oli varsinainen intensiivikurssi halkeamakiipeilyyn suomalaisella graniitilla. Nyt tiedän että kolmosen frendi on saman kokoinen kuin hyvä käsijammi, osaan teipata jammihanskat ja tiedostan että olen yhä melko kehno varmistamaan poikkikulkuja. Kova koulu Kustavissa opetti, sillä paluumatkalla kuittasin juuri halkeamareitiltä tähän mennessä korkeimmin greidatun tradi onsightini, Keeman (6b).
Keema (6b), Luhti. (Kuva: Maija Eerola) |
Innolla odotan, millaisia etenemistekniikoita tulen vielä oppimaan. Kiven muodot – chimneyt, slabit ja tufat – vaativat kaikki omia juttujaan. Samoin kiipeily hiekkakivellä eroaa graniitista ja kalkkikivestä. Toivon vain että oppimiskäyrä on seuraavalla kerralla hellempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti