Kiipeilijät

Kiipeilijät

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Testissä Dortmund

Nykyään reissuun tulee liki poikkeuksetta otettua pari ylimääräistä artikkelia mukaan: tossut ja mankkaa. Ne eivät paljoa paina, ja mahdollisesti reissu voi nousta uudelle tasolle tuttujen haisuleiden mahdollistaessa paikallisten hallien tai kallioiden tsekkaamisen. Tällä kertaa pääsin hiostamaan Pythoneita Dortmundissa Saksassa, kun pyörähdin jättämässä jälkeni Bergwerkin boulder-seinille.

Mesta on minun standardeilla melko massiivinen halli, missä sekä köysittelyyn ja boulderointiin on todella asialliset tilat. Kevyenä erikoisuutena hallin yhteydestä löytyy myös sauna, mutta semitappavasta helteestä johtuen jätin sen testaamatta. Ja saksalaisittain paikasta löytyy myös bier garten, jossa voi särppiä pilsneriä tai laageria lepäillessä.

Boulderhalli on avattu pari kuukautta takaperin, ja tilaa on reilusti, 1600 neliömetriä. Paikka on tehty ostannaisista elementeistä, ja rakenteet on hyvin monipuolisia. Erikoisesti liki joka paikassa pääsee kiipeämään seinän päälle, mutta missään ei ole avustavia portaita alas, joten aloittelija voi päätyä katolle pääsemättä sieltä pois. Kuvia bouldertilasta voi illistellä täällä.

Värejä on kuin sateenkaaressa. Kieltämättä hienon näköistä.

Reittejä oli arviolta joitain satoja, ja kaikentasoiset kiipeilijät oli huomioitu hyvin. Lapuilla merkattujen greidien sijaan oli turvauduttu yksinkertaiseen merkintätapaan; tietynvärisillä otteilla on tietyn vaikeustason reittejä. Tämä helpotti sopivan kiivettävän etsimistä merkittävästi, kun voi yrittää bongailla violettia, sinistä ja oranssia palikkaa. Kymmenportainen jako on toki laveahko, mutta johdonmukaisesti otteita käyttämällä systeemi toimi todella hyvin. Itselle siniset reitit olivat haastavia, mutta seuraavan värin greidiä ei mennytkään kuin yksi reitti, joten greidaus vaikutti huolelliselta.

Eikä ole kuuma. Yhtään!

Parhaiden kiipeilyperinteiden mukaisesti hallissa ei ole ilmanvaihtoa eikä ilmastointia, joten 35 asteen helteessä hallissa rupesi tarkenemaan pitkässä kalsarissa. Mutta tämähän vain nostaa fiilistä, samoin kuin ne kaksi voi hellanlettas ku pitää olla koiranpentuja hallissa, awwww.

Dortmundin hallille peukku ylös.

Risto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti