Nikon ja mun välillä on vaan yksi aika merkittävä ero: Niko ei tykkää survoa itseään halkeamiin. Eikös jo ekalla yhteisellä boulderreissulla mua himottanu mennä raapimaan itteäni ylös pitkin offarikokoista halkeamaa. Solutioneiden pikakiinnitys tykkäsi tempauksesta vähän kyttyrää, ja sen jälkeen olen varjellut nauhoja teipinpätkillä.
Kiven ja metallirenkaan väliin jäädessään nauhat ottavat osumaa. |
Lopulta kyllästyin irtoileviin teippiviritelmiin ja päätin ottaa radikaalin otteen asian korjaamiseksi. Kaapista lanka ja neulaa, tuubi skeittaajien ylistämää Liquisole-liimaa ja ohutta varustenarua. Niin, ja tietty sakset.
Napsaisin alkuperäisen nauhan keskeltä poikki, taitoin nauhan jämät kaksinkertaisiksi ja ompelin ja liimasin lenkeiksi. Ylemmän nauhan sain tosi napakasti kiinni kengän yli taittuvaan läppään. Alemman nauhan jouduin ompelemaan itseensä. Muodostuneisiin lenkkeihin pujotin sopivan mittaisen pätkän varustenarua.
2 kerrosta nauhaa ja 1 kerros mokkanahkaa teettää vähän töitä käsin ommellessa. |
Ajattelin aluksi viimeistellä varustenarun päät siististi ompelemalla ne limittäin, mutta säästin itseni vaivalta ja yksinkertaisesti solmin päät toisiinsa. Ehkä kelaan asiaa uudestaan, mikäli tuo pieni solmu tulee varvashookkien tielle.
Koko homman olisi tietysyti voinut jättää suutarin tehtäväksi, mutta eihän se olisi ollut ollenkaan jännää.
Valmis tekele. Bonuksena ei enää sekoitu omat kengät toisten popoihin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti