Kiipeilijät

Kiipeilijät

torstai 10. huhtikuuta 2014

Talkoilla uusiksi!

On se ihmisellä kiire kun tämmöiseen pieneen kertaukseen ei meinaa aikaa riittää. Pidemmittä alkulöpinöittä sitten siirrytään itse asiaan eli Areenan seinälle.

Totutusta aikataulusta poiketen Areenan kiipeilyseinän otetalkoot pidettiin maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Blogin tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia mukana olleita ahkeria talkoilijoita.
Homma pyöräytettiin käyntiin perjantain purku-urakalla, jonne saapuikin kiitettävästi jengiä pyyhkimään projektejaan ja vanhoja vihollisiaan. Hieman allekirjoittanutta harmitti kun lopulta jäi niin monta hienoa reittiä toppaamatta ihan vaan omaa laiskuuttaan ja sairastelujen aiheuttamien treenitaukojen takia. Oranssi ja vihreä pitkä linja jääköön vain mielikuvaharjoitteiksi muistoihin.

Nostimen rajoittuneesta nostokorkeudesta vähän joutui napisemaan.

Purkuporukka ehti putsata hyvällä vauhdilla ja ammattitaidolla kaksi oikean puoleista linjaa kun illan tehokkain tiimi saapui kyselemään hommia. Siinä sitten opastettiin reippaat naiset pesutiloihin mankkaisten otteiden ja pesuvesilaatikoiden sekaan. Kuulemman mukaan suihku/pukutilojen ilmanvaihto ei ole riittävän tehokas kun neljän naisen koneisto päättää pistää tuulemaan ja kemikaalit huuruamaan. Sekavien juttujen ja talkoopitsan voimin tiimi liotti, pesi, huuhtoi ja kuivasi KAIKKI otteet kirkkaiksi ja kauniiksi yhdessä illassa. Mikä on sinäänsä jo ihan käsittämätön suoritus, mutta mikä myös tarkoitti sitä, että lauantaina talkoolaiset pääsivät samoin tein visioimaan ja tekemään uusia reittejä.


Kaikista tehokkain pesutiimi ikinä! Kaikki otteet puhtaiksi yhdessä illassa.
Suuret oli suunnitelmat uusien reittien varalle ja omasta mielestä pysyteltiin aika hyvin kiinni niissä, mitä nyt muutamalle reitille saisi lisätä helpotusjalitsuja sekä vaihtaa pari otetta klippikahvoiksi. Jengi malttoi mielensä kaikkein villeimpien ratkaisujen suhteen ja saatiin hyviä monipuolisia reittejä ajoiksi. Meininki seinällä oli hallittua, ammattitaitoista ja luovaa. 

Reitintekijä tarvitsee evästä...

... ja juomista
Meillä Joensuussa Norpat kiipee seinillä...

Pitkää päivää, välipalaa, hurttia huumoria ja yleistä yhdessä oloa, siitä on kiipeilijöiden talkoot tehty. 
Kiitos kuvista Joonalle ja Heikille. Kaikki on perjantain satoa.

Käykeehän immeiset ahkerasti kiipeilemässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti