Mestat, osa 1

Kiipeilyhalleissa on eroja. Vaikka profiilien puolesta yleensä noudatetaan pitkälti samoja hyväksi havaittuja ratkaisuja, hallien fiilikset tuntuvat vaihtelevan. Olen käynyt muutamassa eri hallissa, en todellakaan monessa, ja tässä merkinnässä puntaroin vähän eroja kuvien kera. Toivoakseni muut kirjoittajat jatkavat tätä merkintäsaagaa, siksi "osa 1".

Ymmyrkäinen yrittäjä

Saksassa olen tutustunut muutamaan tyystin erityyliseen mestaan. Ensimmäinen kokemus oli Neoliet-ketjun Essenin hallilla. Halli on rakennettu varta vasten kiipeilyyn, ja tämän huomasi. Mies oli ymmyrkäinen ja mietteliäs yksinomaan kiipeilyn pyhitetyn ja suunnitellun rakennuksen korkeiden seinien äärellä. Kiivettävää löytyi tolkuton määrä, ja yksinomaan pienen boulderseinän äärellä olisi saanut vietettyä tapposessiot. Ilahduttavaa oli, että yläköydelläkin pääsi kiipeämään noin 20 metrin korkeuteen, mikä Joensuussa jää vain haaveeksi.

Kohtalaisen kurko yläköysiseinä

Paikka oli huikea, ja poislähtiessä joka paikkaan koski. Se yksi keltainen reitti kismittää vieläkin! Kuitenkin, itse olen aina ollut enemmän tietyn kotikutoisuuden perään täydellisyyden sijasta. Tämä halli oli enemmänkin täydellisesti toimiva teollinen kone kuin sympaattinen kyhäelmä, joista itse jostain kumman syystä pidän.

Tämä viehättävä daami pyöritti kapakk.. vuokrasi kenkiä CityMonkeyllä.

Seuraava käymäni paikka oli CityMonkey samaisessa Essenin kaupngissa. Jos Neoliet-halli oli turhan steriili makuuni, niin CityMonkey oli kaikkea muuta. Paikka oli omakotitaloalueella jonkun takapihalla, kenties entisessä ladossa. Siellä oli hämärää, siellä oli pölyistä, ja intohimoinen suhtautuminen boulderointiin hönki ovella vastaan. Aiemmin kuulin tarinaa, että siellä saatetaan polttaa hamppua, ja paikan nähtyäni en epäillyt tätä hetkeäkään.

Halli oli sympaattinen. Otteiden suhteen oli käytetty luovuutta, ja esimerkiksi kahdesta rivasta dyno metalliseen koirankippoon jäi mieleen mukava pikanttina omintakeisuutena. Luonnostaan viihdyin tällaisessa paikassa huomattavasti paremmin. Mutta täällä ongelmaksi tuli, että reittipolitiikka oli aika karua. Minä löysin jotain kiivettävää, mutta aloittelijalle paikalla ei ollut närkästymistä parempaa tarjottavaa. Lisäksi perusrehellinen seinäjähystely oli ajoin turhan kikkailevaa venkuilua, mikä on toki hauskaa välillä, mutta ajoin olisi kiva mennä myös ylöspäin. Suosittelen Essenissä käydessä täällä käymään, koska paikka oli kyllä hyvin uniikki. Risto-approved!

"Hämärää, pölyistä. Leinosen mielest on viihtyisää."

Kolmas ulkomailla testaamani paikka on vastikään Osnabrückiin avattu halli Zenit. Tästä hallista ei valitettavasti tarttunut kuvia olemattomalle kameralleni, joten nyt joudutte luottamaan miehen sanaan. Tämä halli oli jotain kahden edellisen väliltä, eli jonkunlainen kotikutoinen hyvin hallittu mesta. Minä pidin. Reitit olivat monipuolisia ja hyvin merkattuja, ja kiipeämistä oli tolkuton määrä. Ymmärtääkseni tämäkin paikka pyörii kiipeilijöiden voimin (eiköhän ne aina?), ja se on hyvä lähtökohta toimivan kiipeilypaikan kyhäämiselle.

Enemmän paikallisista mestoista olen tutustunut Kuopioon Voemaan muutamaan otteeseen. Siellä on aina hyvä fiilis! Henkilökunta on viimeisen päälle, ja paikka on erittäin käypäisen kokoinen ja helppo löytää. Reittejä on reilusti, ja jokaisella kerralla löytyy jotain uutta topattavaa ja epäonnistuttavaa. Lisäksi arvostan henkilökunnan asennetta muutaman ääripositiivisen kokemuksen perusteella. Jos ihminen suosittelee tiettyä hampurilaispaikkaa ja antaa kuvata kalakukko-bouldereiden yhteydessä joukkolaulukohtauksen, niin kyseessä on väistämättä hyvä ihminen.

Tatti.

Kun tullaan äärelleen Joensuuhun, kiipeilypaikkoja on muutamia. Joensuu Areenan seinä on tarjonnut ensikokemuksen kiipeilyyn, ja erityisesti seuranvuoroilla siellä on ollut paljon hikisiä ja mukavia hetkiä. Kontiolahden liikuntahallin seinä on mukavaa vaihtelua, ja siellä on kivanvärisiä otteita. Henkilökohtainen suosikkini Joensuun lähialueiden köysiseinistä on kuitenkin selvästi Kylmäojan koulun seinä. Siellä on aina ollut paljon kiivettävää ja hupaisia hetkiä, kun KaKin älyköt ovat pyörittäneet Suomen suurinta sirkusta. Kenties se on perjantai-illan seuranvuoron huuma, mutta sinne on aina ilo mennä.

Mutta silti, ykkössuosikkini on kuitenkin Joensuun Kuntokeitaan pikkuboulderhallimme. Siellä minä lajiin oikeastaan tutustuin, ja siellä on aina hyvä boogie. Totta, se on vähän pieni. Kyllä, ne patjat ovat vähän kuluneet, ja siinä yhdessä kohdassa on joku vaijeri, mikä joskus melkein rikkoi polveni. Kyllä kyllä, profiilit eivät mahdollista ihan kaikkea. Jep, siellä on välillä myös ahdasta. Mutta siellä on myös ykkösporukka, luova fiilis kiivetä, ja mieli lepää. Ei sinne pelkästään Kuntokeitaan saunan takia viitsisi aina palata.

Liki kotoisa olo.